Ruusujen aika -elokuvan tulevaisuusvisiot

Ruusujen aika on Risto Jarvan vuonna 1969 ohjaama tieteiselokuva, joka sijoittuu kaukaiseen tulevaisuuteen, peräti vuoteen 2012. Koska elämme nyt vuotta 2012, on hyvä hetki verrata elokuvan visiota tulevaisuudesta todellisuuteen, jossa elämme. Tässä lista elokuvasta poimittuja ennustuksia elämästä vuonna 2012 ja lyhyet analyysit siitä, menikö ennustus oikein vai ei.

Ihmiset käyttävät pieniä, mukana kuljetettavia viestintävälineitä. Vaikka elokuvassa laite muistuttaakin enemmän radiopuhelinta kuin nykyaikaista kännykkää, niin tämä pitää paikkansa.

Helsingissä on metro. Vuonna 1969 metroa ei vielä ollut, mutta sitä oli suunniteltu Helsinkiin jo 1950-luvulta lähtien, joten tämä ennustus ei kovin suurta mielikuvitusta vaatinut. Metro-osuuksissa käytetään ilmeisesti kuvamateriaalia Tukholman metrosta.

Ruokaa voi tilata kotiin päätelaitteella, jossa näkyy ruoan kuva, kalorimäärä ja hinta. Tämä on todellisuutta, esimerkkinä vaikka Pizza Online. Ruokien kalorimääriä ei vielä näytetä, mutta kai nekin tulevat pian pakollisiksi terveyshysterian yltyessä.

Ihmiset käyttävät kuvapuhelimia. Elokuvan kannettavissa viestintävälineissä ei näy kuvaa, mutta ihmisillä on kotona kuvapuhelin, jonka käyttötapa tuo mieleen Skypen. Eli tämäkin ennuste on toteutunut.

Autoissa on laite, joka opastaa kuljettajaa. Tällainen laite on kylläkin vain yhdessä kohtauksessa. Todellisuutta, lähes jokaisessa autossa on nykyisin GPS-navigaattori.

Yhdysvallat harjoittaa eristäytymispolitiikkaa. Tämä ennuste meni pieleen, Yhdysvallat sekaantuu yhä enemmän ja enemmän muiden maiden asioihin.

Suomessa on ydinvoimaloita. Elokuvan tekoaikana vuonna 1969 Suomessa vasta harkittiin ydinvoimaloiden rakentamista ja ensimmäinen suomalainen ydinvoimala otettiin käyttöön 1977. Ei mikään kovin mullistava visio, mutta pitää paikkansa.

Nälänhädän vuoksi Eurooppaan on suuntautunut suuria muuttoaaltoja. Pitää tavallaan paikkansa, mutta muuttoaallot johtuvat elintasokuilusta eivätkä nälänhädästä. Merkkinä näistä suurista muuttoaalloista elokuvan yhdessä kohtauksessa on afrikkalaista syntyperää oleva mies, joten ihan Suomeen asti muuttoaallot eivät ilmeisesti yltäneet.

Paavi on hyväksynyt miesvaahto-nimisen tuotteen käytön, kyseessä on ilmeisesti ehkäisyväline. Katolinen kirkko ei ole muuttanut kantaansa ehkäisyyn millään lailla vuoden 1969 jälkeen eli väärin meni.

Tallennusvälineenä käytetään filmiä ja magneettinauhaa, teknologia on yhä analogista. Ei pidä paikkaansa, tiedot tallennetaan nykyisin digitaalisessa muodossa.

Yksittäisestä ihmisestä tallennetun tiedon määrä on kasvanut valtavasti. Tämä pitää paikkansa. Jokaisesta on valtava määrä tietoa erilaisissa tietokannoissa ja rekistereissä.

Televisio ovat litteitä, eikä niissä (ilmeisesti) ole vanhanaikaisia kuvaputkia. Tämä ennustus meni oikein, vaikka elokuvassa oleva litteä televisio onkin noin kaksi kertaa nykyisten taulutelevisioiden paksuinen.

Demokratia on korvattu meritokratialla, jossa asiantuntijat päättävät asioista poliitikkojen sijaan. Ei pidä paikkaansa, demokratia elää edelleen, ainakin jossain muodossa.

Luokkajako on kadonnut eikä kukaan enää lakkoile. Yhteiskuntaluokat ovat yhä olemassa ja lakkojakin järjestetään edelleen. Tämä ennustus meni siis pieleen.

Kuka tahansa voi tuoda mielipiteitään julki joukkotiedotusvälineissä. Elokuvassa Suomessa on kaksi televisiokanavaa: valtion virallinen tiedotuskanava sekä vapaakanava, jossa kuka tahansa kansalainen saa sanoa mielipiteensä mistä tahansa asiasta. Käytännössä kukaan ei juurikaan välitä siitä, mitä vapaakanavalla puhutaan. Tämä on tavallaan toteutunut. Internetissä kuka tahansa saa kertoa mielipiteensä koko maailmalle, mutta kukaan ei välttämättä kuuntele tai välitä.

Ihmiset ovat näennäisesti vapaita, mutta heitä tarkkaillaan kaiken aikaa. Valtion harjoittama kansalaisten tarkkailu on nykyisin niin arkipäiväistä, ettei sen tarpeellisuutta edes ymmärretä kyseenalaistaa. Valitettavasti tämä visio on siis toteutunut.

Ihmiset syövät mielialapillereitä. Totta.

Rikkailla ihmisillä on mahdollisuus syväjäädyttää itsensä. Periaatteessa tämä on nykyisin mahdollista, mutta syväjäädytetyn organismin herättäminen henkiin ei ole nykyteknologialla mahdollista. Eli tämä ennustus meni osittain pieleen.

Joukkuelajeja harrastetaan sekajoukkueissa ja urheilutilojen pesutilat ovat yhteisiä molemmille sukupuolille. Näin pitkälle ei tasa-arvo ole vielä mennyt.

Diskossa kaikki kuuntelevat haluamaansa musiikkia omilla kuulokkeillaan. Tällaisia diskoja on kai joskus järjestetty huumorimielessä, mutta niistä ei ole tullut kovin suosittuja. Väärin meni.

Kaiken kaikkiaan Ruusujen aika onnistui siis visioimaan vuotta 2012 kohtuullisen hyvin. Moni elokuvassa esitetty asia on toteutunut, vaikka ei välttämättä ihan siinä kuin muodossa kuin elokuvassa oletettiin.

About these ads

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

%d bloggers like this: