Solomon Kane

Viime aikoina olen perehtynyt Robert E. Howardin laajaan tuotantoon, ja suosikkihahmokseni on noussut Solomon Kane.

Äkkiseltään Kane on varsin erilainen kuin Howardin tyypilliset sankarit. Siinä missä esimerkiksi Conan ja Kull (tai ”Kall”, minkä nimen hahmo sai suomennoksissa taivutusteknisistä syistä) ovat kuninkaiksi päätyviä opportunistisia veijareita, Kane on tiukan hyveellinen 1600-luvun puritaani, joka vaeltaa päämäärättömästi ympäri maailmaa ja oikaisee kaikki kohtaamansa vääryydet vailla sen suurempaa henkilökohtaista motiivia.

Kanen oikeamielinen viha pahuutta ja vääryyttä kohtaan lähentelee oikeastaan psykoottisuutta. Tämä käy ilmi heti ensimmäisessä Solomon Kane -tarinassa: Kane löytää tienposkesta nuoren naisen, jonka rosvojoukko on raiskannut ja jättänyt kuolemaan, ja seuraa syyllisiä Euroopasta pimeimpään Afrikkaan asti – huolimatta siitä, että uhri on sattumanvarainen ja hänelle ennestään tuntematon.

Howardin kiehtovimman hahmon Solomon Kanesta tekee paitsi hänen vimmaisuutensa, myös pintatason alla vellova ristiriitaisuus. Näennäisestä uskonnollisuudestaan huolimatta Kane on pohjimmiltaan howardilainen yli-ihmismäinen soturi, ja vaikka hän siteeraa Raamattua ja perustelee tekojaan Jumalan johdatuksella, lopulta hänen leppymäton raivonsa on pakanallista ja barbaarista perua. Ja vaikka Kane itse ei juuri pysähdy vellomaan identiteettikriiseissä, Afrikan muinaiset salaisuudet ja musta magia, jotka eivät ole yksiselitteisesti sovitettavissa puritaaniseen maailmankuvaan, saavat aikaan jopa hienoista henkilöhahmon kehitystä.

Alkupään tarinoissa Kane vaeltaa Euroopassa törmäten rosvoihin, julmiin aatelisiin ja erilaisiin yliluonnollisiin hirmuihin, mutta oleellisimmat tarinat sijoittuvat Afrikkaan. Kanen afrikanseikkailut kärsivät toki jossain määrin Burroughs-ilmiöstä (Afrikasta tuntuu löytyvän niin paljon kadonneita kaupunkeja ja muinaisia kansoja, että maanosan luulisi käyvän ahtaaksi), mutta jos tämän ei anna häiritä, tarjolla on sarja erinomaisia vanhan ajan pulp-seikkailuja, joissa kohdataan kaikkea mahdollista julmista orjakauppiaista afrikkalaisiin vampyyreihin ja Atlantiksen perillisiin.

Liki vuosisadan takaiset käsitykset Afrikasta eivät tietysti ole nykylukijalle täysin ongelmattomia, ja esille nousee väistämättä kysymys rasismista. Howard ei liene koskaan ollut tunnettu poliittisesta korrektiudesta, joten tuskin kenellekään tulee yllätyksenä, ettei hän tässä suhteessa selviä aivan puhtain paperein. Solomon Kane tosin suhtautuu alkuperäisasukkaisiin pääasiassa ystävällisesti, mutta pohjimmiltaan heidät kuvataan ajan tapaan ”iloisena ja yksinkertaisena väkenä, jolla on hyvä rytmitaju”. Arveluttavampaakin materiaalia löytyy paikoitellen – erään tarinan loppuhuipentumassa jopa sanatarkasti ylistetään valkoisen arjalaisen soturin ylivertaisuutta kautta aikakausien.

Riippuu lukijasta, miten näihin elementteihin suhtautuu. Itse näen asian niin, ettei menneiden aikojen seikkailukertomuksia ole mielekästä arvioida modernin maailman arvojen perusteella, vaan tietyt nykylukijan näkökulmasta häiritsevät piirteet on vain hyväksyttävä osana ajankuvaa. Suoranaista vihanlietsontaa tai halveksuntaa tarinoissa ei myöskään esiinny, vaan sympatiat ovat aina hätää kärsivien puolella, olivat nämä sitten afrikkalaisia tai eurooppalaisia, eikä Solomon Kane tee eroa ihonvärin perusteella vaan taistelee tasapuolisesti niin mustien kuin valkoistenkin kokemia vääryyksiä vastaan. Löytyypä tarinoista jopa keskeinen musta henkilö, noitatohtori N’Longa, jonka viisautta Kane arvostaa ja jonka lopulta hyväksyy vertaisekseen.

Robert E. Howardin henkilökohtaisissa mielipiteissä saattoi toki olla paljonkin kritisoitavaa, mutta hänen luomuksensa Solomon Kane on klassinen vanhan ajan sankari, joka vihaa vääryyttä, suojelee heikkoja ja kunnioittaa vertaisiaan. Tarinoiden henki on siis pohjimmiltaan hyväntahtoinen, eikä lukukokemustaan ole syytä pilata ryhtymällä suorittamaan yksityiskohtien tai sanavalintojen postkolonialistista analyysia.

Lopuksi on vielä mainittava, että Solomon Kanen seikkailuja voi suositella myös meille vannoutuneille poikamiehille, jotka emme perusta romantiikasta taikka lihallisemmasta elostelusta. Toisin kuin vaikkapa melkoisena naistennaurattajana tunnettu Conan, Kane ei hyveellisenä uskonsoturina tietenkään ole altis naisten suloille ja houkutuksille. Niinpä tarinoista puuttuvat pakolliset romanttiset tahi eroottiset sivujuonet, ja ne keskittyvät oleellisiin asioihin eli miekankalisteluun, seikkailuihin ja urotöihin.

Solomon Kane -tarinoita on julkaistu vaihtelevina kokoelmina. Kattavin ja Suomesta käsin myös helpoimmin hankittavissa lienee The Savage Tales of Solomon Kane (2004), joka sisältää yhdeksän valmista tarinaa, neljä kesken jäänyttä aloitusta sekä kolme runoa (yhdestä kaksi vaihtoehtoista versiota). Suomenkielisinä Solomon Kanen seikkailuja ei valitettavasti vaikuttaisi löytyvän, mutta Howardin englanti on hienoisesta vanhahtavuudestaan huolimatta varsin helppolukuista, joten tarinoita lukee sujuvasti alkuperäiskielelläkin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: