Juri Nummelin: Jumalten tuho (Pikku-Idis, 2012)

Jumalten tuho ei ole virallisesti uusrahvaanomainen romaani, enkä tiedä tahtooko kirjailija sitä edes epävirallisesti sellaiseksi luokitella. Itse kuitenkin olen valmis laskemaan sen osaksi samaa jatkumoa. Ei tämä taidetta ole vaan hyvin ronskia ja häpeilemätöntä spekulatiivista viihdettä – ja jumankaut, kyllähän se viihdyttääkin!

Huvittavaa kyllä, kirja tuo aluksi mieleen Dan Brownin tiiliskivet. Vatikaanin kardinaalit juonittelevat ja murhaavat viestintuojia, ja pian poliisikin törmää raa’asti silvottuihin ruumiisiin omituisissa paikoissa. Tosin pidän melko todennäköisenä, että jos Brown päättäisi sijoittaa romaaninsa Suomeen, hän ei valitsisi kaikista mahdollisista paikkakunnista juuri Forssaa, eikä hänen päähenkilöpoliisinsakaan viettäisi huomattavaa osaa ajastaan krapularyypyn etsimiseen.

Dan Brownia tämä muutenkaan ei ole, vaan rehtiä vanhan ajan pulp-jännäriä – ja hyvä niin. Juoni lähtee nopeasti käyntiin eikä sen jälkeen juuri hengähdystaukoja ole. Salaperäinen murhaaja tuottaa ruumiita liukuhihnalta, ja koska eletään 20-luvun loppua, poliisin tutkimuksiin sotkeutuvat niin suojeluskunta kuin paikallisen vankileirin sadistinen johtajakin. Soppaan työntävät lusikkansa myös Vatikaanin palkkaama yksityisetsivä, Helvetistä lähetetty musta enkeli ja lopulta melkoinen liuta muutakin kristillisen mytologian väkeä. Luvassa siis on todelliset vuosisadan turpakäräjät, ja vaikka suvantokohtiakin on sopivasti, missään vaiheessa ei jäädä sivukaupalla juomaan teetä ja luennoimaan taidehistoriasta.

Nummelin kirjoittaa sujuvaa ja mukaansatempaavaa tekstiä ja hallitsee koukuttavan juonenkuljetuksen. Kirja tuleekin helposti ahmaistua yhdeltä istumalta, jos ei pidä varaansa. Henkilöitä ja sivujuonia on paljon, joten jonkinasteinen kärryiltä putoamisen vaara on olemassa huolimattomille lukijoille, mutta kokonaisuus pysyy kuitenkin kasassa ja kaikki oleellisimmat langanpäät vedetään myös lopuksi tyydyttävästi yhteen.

Aivan kaikille Jumalten tuho ei välttämättä sovi. Verellä ja suolenpätkillä roiskitaan melkoisesti, mikä ei liene herkimmille lukijoille mieleen, ja joku saattaa myös hermostua kirjan varsin kerettiläisestä otteesta kristinuskoon. Tosin kaikkine Jeesuksen kaksoisveljineen, Taivaan ja Helvetin välisine kuumine linjoineen ja sädepyssyillä ammuskelevine enkeleineen tarina on lopulta niin selkeästi yliampuva, että se tuskin loukkaa kenenkään uskonnollisia tunteita kovin verisesti. Ja kuuluihan tietynlainen provokatiivisuus oleellisena osana tällaisten tarinoiden tyyliin. Seksiä kirjasta sentään ei löydy, vaikka paljaita tissejä muutamaan otteeseen vilautellaankin.

Joka tapauksessa Jumalten tuho on erinomaista toiminnallista viihdettä, ja sitä voi varauksetta suositella kaikille uusrahvaanomaisen spekulatiivisen fiktion ystäville!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: