Kyösti Salovaara: 2112 – Antiutopia

Sarjassamme ”URS lukee ja arvostelee” on tällä kertaa vuorossa Kyösti Salovaaran verkossa julkaistu tieteisromaani 2112, alaotsikoltaan Antiutopia (ladattavissa ilmaiseksi täältä). Lajityypiltään se edustaa viime vuosien suosittua dystopiagenreä, mutta lähestyy aihetta varsin erilaisesta suunnasta kuin tämän tyyppisissä romaaneissa on tapana.

Vuonna 2017 (tuskin sattumalta itsenäisyyden juhlavuonna) Suomi on muun maailman johtotähtenä ja mallioppilaana siirtynyt Yhteisen edun aikaan, ja vuonna 2112 eletäänkin jo vankasti YE-suomessa. Pörssikapitalismi on romahtanut omia aikojaan ja demokratia lakkautettu, valtaa pitää virkamiehistö ja yhteiskunnasta on tullut eräänlainen ekologisin perustein hallittu ”pehmeä diktatuuri”, jossa kansalaisten elämää kontrolloidaan yhteisen edun nimissä. Väestö on koottu muutamaan suurimpaan kasvukeskukseen valtaviin ekopilvenpiirtäjiin, esimerkiksi ravitsemusta, asumista, energiankulutusta ja kulutustavaroita säännellään tarkoin, eikä vaikkapa lihaa tai kirjoja käytännössä saa mistään, tupakasta nyt sitten puhumattakaan. Vain jääkiekon ja kahvin kaltaisiin koko kansan huveihin ei toistaiseksi ole uskallettu koskea, ja alkoholiakin edelleen saa, vaikka kontolli onkin tiukka.

Päähenkilö Gustav Hjort (eli Jösse) on historiantutkija, jonka YE-ministeri lähettää asiantuntijaryhmän mukana Kuopioon selvittämään, miksi sikäläisten lasten oppimistulokset ovat parempia kuin Helsingissä ja muualla maassa. Sekalaisen tutkija- ja virkamiesjoukon odysseia kulkee halki tulevaisuuden Suomen, ja matkan kuluessa murtuvat monet Yhteisen edun illuusiot niin ekologiselta kuin yleisinhimilliseltäkin kannalta ajatellen.

Salovaara kertoo itse tehneensä pitkän uran ”vapaana kirjoittajana: kirja-arvostelijana, kolumnistina ja poleemisena keskustelijana”. Tämä tausta näkyy selvästi myös 2112-romaanissa – Salovaara ei selvästikään pyri miellyttämään ketään. Jo kirjoitustyylistä saisi ainakin Suomen Tieteiskirjoittajien kirjoituskursseilla sapiskaa. Juoni etenee etenkin alkuun hyvin hitaasti, ja minäkertojana toimiva Jösse unohtuu tämän tästä kertomaan YE-Suomen historiasta tai käytännöistä, omasta elämästään tai sukuhistoriastaan, tai vain pohdiskelemaan erilaisia asioita. Myöhemminkään romaani ei etene dynaamisen juonenkuljetuksen ehdoilla, vaan rakentuu suurelta osin Jössen ja muiden henkilöiden pohdinnoista ja dialogista. Alkuun päästyään romaanin verkkainen tyyli kuitenkin saa lukijan otteeseensa, ja kirja tuleekin helposti luettua yhdeltä istumalta. Mainoslause ”hävyttömän pohdiskeleva ja vetävän leppoisa” on siis varsin paikkansapitävä. Ajoittain mukaan hiipii myös romantiikkaa ja jännityselementtejä, ja loppua kohti paljastuvat suuremmat kuviot tuntuvat juuri yleisen leppoisuuden vuoksi erityisen kylmääviltä.

Kirjoitustyylin lisäksi myös romaani sisältö aiheuttaa varmasti nikottelua. 2112 kyseenalaistaa monet nykypäivän itsestäänselvyydet ja maalaa suorastaan hävyttömän tulevaisuudenkuvan siitä, mihin nykypäivän aatteet ja politiikka saattavat johtaa ja miten huonoja seurauksia itsessään hyvillä tarkoitusperillä saattaa äärimmilleen vietyinä olla. Toisaalta juuri tässä on kirjan voima. En katso olevani pätevä arvioimaan esimerkiksi romaanin ekologisia, tieteellisiä ja yhteiskunnallisia visioita sinänsä, mutta perusajatus on yleisinhimillinen ja tärkeä – pahimpia tekoja eivät lopulta tee pahat ihmiset, vaan hyvät mutta ideologiansa sokaisemat. Kun ideologiasta pidetään kiinni vaikka todellisuus ympärillä osoittaa sen aiheuttavan vakavia haittoja, ollaan tuhon tiellä. 2112 antaa siis ajattelemisen aihetta, ja jo tästä syystä se kannattaa lukea, vaikka ei sen sanomasta samaa mieltä olisikaan.

Muitakin kiinnostavia elementtejä romaanista toki löytyy. Miljöökuvaus on herkullista etenkin keskivaiheilla, kun asiantuntijaryhmä kulkee läpi rapistuneen ja ihmisten hylkäämän maaseutu-Suomen ja kohtaa lähestulkoon tuhonjälkeisiä visioita. Hauskoja pieniä yksityiskohtia löytyy sieltä täältä, erityisesti mieleen jää Mikkelin torille sijoittuva kohtaus, johon liittyy joitakin nykypäivän ja lähihistorian merkkihenkilöitä. Myös monet pitkälliset keskustelut ja pohdiskelut ovat herkullista luettavaa, ja niitä tekisi mieli makustella uudempaan kertaan. Jonkin verran toimittamista romaani tosin olisi vaatinut, muutamassa kohtaa silmään pistää yksittäinen tavutusvirhe tai puuttuva sana (näitä tosin löytyy myös isojen kustantajien kirjoista tänä päivänä) ja paikoitellen on tyyliinkin nähden turhaa toistoa. Pikkuseikkojahan nämä kuitenkin ovat, ja pääsääntöisesti kokonaisuus on tyyliltään eheä.

2112 ei varmasti sovi jokaiseen makuun. Kaikkia verkkainen tyyli ei varmasti miellytä, ja monia sisältö ja sanoma saattavat jopa suututtaa. Kirjalle kannattaa kuitenkin antaa mahdollisuus, sen verran kiinnostavasta ja ajatuksia herättävästä teoksesta on kysymys. Itse vapaalla 1990-luvulla nuoruuteni eläneenä ja sen jälkeen Suomen asteittaista ankeutumista seuranneena, sekä toki kaikenlaisten provokaatioiden ja vastavirtaan uimisen suurena ystävänä, joka tapauksessa nautin 2112:n lukemisesta. Uusrahvaanomaista tämä ei ole, mutta uskallan silti suositella muillekin!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: