Iron Sky

Iron Skyn idea lienee useimmille jo tuttu. Joukko natseja pakeni kuun pimeälle puolelle vuonna 1945 ja natsit ovat siitä lähtien kehittäneet aseita maapallon valtausta varten Schwarze Sonne -kuuasemallaan. Vuonna 2018 Yhdysvaltain presidentti (Stephanie Paul) lähettää kuuhun retkikunnan tarkoituksenaan kohottaa laskevia kannatuslukuja. Kuunatsit kaappaavat yhden astronauteista ja päättävät kuulustelujen jälkeen, että on tullut aika aloittaa tuhatvuotisen valtakunnan jälleenrakentaminen. Ainut ongelma on se, että natsien teknologia on jämähtänyt 1940-luvulle eikä maailmanhistorian massiivisin sotakone Götterdämmerung lähde käyntiin ilman maapallon uusinta teknologiaa. Hakureissulle maapallolle päätyvät kuuführerin asemasta haaveileva Klaus Adler (Götz Otto), natsismiin sinisilmäisesti uskova Renate Richter (Julia Dietze) ja astronautti James Washington (Christopher Kirby). Laskeutumisen jälkeen mikään ei sitten menekään suunnitelmien mukaan.

Kyseiset kolme henkilöä ovat elokuvassa päärooleissa, joten heidän varassaan Iron Sky joko kaatuu tai pysyy pystyssä. James Washingtonissa on elokuvan alkupuolella hieman liikaa stereotyyppisiä komediamaneereita, mutta niiden alta löytyy vähitellen luonnetta ja syvyyttä. Klaus Adler puolestaan on perinteinen yrmy maailmanvalloituksesta haaveileva natsi, jolla on kaksi perusilmettä: koppalakki päässä ja ilman. Iron Skyn kiinnostavin henkilö onkin Renate Richter, jonka maailmankuva sortuu rymisten elokuvan aikana. Kirby, Otto ja Dietze onnistuvat kaikki rooleissaan ja heidän ansiostaan Iron Sky on muutakin kuin pelkkä tehosterymistely. Sivuroolit ovat sen sijaan lähinnä pelkkiä humoristisia karikatyyreja.

Iron Skyn erikoistehosteita ei voi moittia, pienellä budjetilla on saatu aikaan näyttävää jälkeä. Star Wreckin tehosteissa huomasi ajoittain, että kyseessä oli harrastajavoimin toteutettu elokuva, mutta Iron Sky näyttää kautta linjan ammattilaisten tekemältä. Natsien kuuasemassa on jylhää massiivisuutta ja sen steampunk-henkinen teknologia sopii elokuvan henkeen täydellisesti. Avaruustaistelukohtauksetkin vetävät vertoja Hollywoodin megatuotannoille. Voikin vain ihmetellä, miten Hollywoodin elokuvantekijät oikein saavat tuhlattua monikymmenkertaiset budjettinsa. Tosin suurimmat näyttelijätähdet eivät varmaankaan edes lukisi käsikirjoitusta ellei heille tarjottaisi Iron Skyn budjetin verran palkkiota.

Juonessa on aineksia vaikka mihin ja elokuvan lyhyeen kestoon verrattuna siihen on tungettu hieman liikaakin tavaraa. Katsojalle ei juurikaan jää hengähdystaukoja, sillä toiminta etenee vauhdilla. Tylsistymään ei todellakaan pääse, mutta muutama lisäminuutti olisi kyllä ollut paikallaan. Varsinkin kuuführer Wolfgang Kortzfleischin (Udo Kier) roolia olisi voinut laajentaa reippaasti. Nyt Kierin osaksi jää lähinnä vain natsiunivormussa patsastelu. Toivottavasti DVD:lle saadaan aikanaan jonkinlainen extended cut, joka syventää tarinaa entisestään. Tarina saattaa myös jatkua, sillä lopputekstien aikana vihjataan, että apokalyptisesta lopusta huolimatta joltain toiseltakin taivaankappaleelta saattaa aikanaan kuulua kummia.

Osa Iron Skyn komiikasta on luonteva osa tarinaa, osa taas jää pelkiksi irtovitseiksi. Charlie Chaplinin Diktaattorilla on odotettua suurempi osuus tarinassa kun taas Perikato-viittaus on lähinnä YouTube-vitsien jatko. Mukaan on upotettu myös vitsejä, joita ulkomaalaiset katsojat eivät edes pysty ymmärtämään, esimerkiksi Yhdysvaltain presidentin kampanjapäällikön nimi. Viittaukset muihin elokuviin toimivat suurimmaksi osaksi hyvin ja niiden bongailu onkin osa elokuvan viehätystä. Kaikkien viittausten huomaaminen vaatinee useamman katselukerran. Iron Sky on kaiken kaikkiaan onnistunut elokuva, joka lunastaa siihen asetetut odotukset.

Fright Night (2011)

Viime syksynä mainostettiin Fright Nightin uusintaversiota ja Sellon Bio Rexinkin aulaan tuotiin suuri mainosplakaatti. Elokuva ei kuitenkaan koskaan tullut teatterilevitykseen ja mainosplakaatti hävisi vähin äänin. Suoraan DVD:lle päätyminen ei yleensä tiedä hyvää, joten ennakko-odotukset eivät olleet kovin suuret siinä vaiheessa elokuvaa viimein ryhdyttiin katsomaan. Fright Night yllätti ja osoittautui ihan kelvolliseksi kauhukomediaksi.

Fright Night alkaa siitä kun Las Vegasilaiseen lähiöön muuttaa uusi naapuri nimeltä Jerry (Colin Farrell). Jerryn talon ikkunat on pimennetty ja hän vaikuttaa olevan hereillä vain yöaikaan. Ei mitenkään omituista Las Vegasissa, jossa kasinot ovat auki kaiken yötä. Hetken päästä kokonaisia perheitä alkaa kadota. Lähiön asukkaat eivät aluksi kiinnitä asiaan mitään huomiota, koska kukaan ei pysy aloillaan Las Vegasissa. Nörttipiireistä suosittujen joukkoon päässyt Charleykaan (Anton Yelchin) ei liiemmin välitä naapurin touhuista ennen kuin hänen ystävänsä Ed saa Charleyn vakuuttumaan, ettei kaikki ole kohdallaan. Kun Ed katoaa, Charley joutuu taistelemaan vampyyria vastaan yksin.

Fright Night alkaa kauhuelokuvana, mutta luiskahtaa vähitellen komedian puolelle. Viimeistään siinä vaiheessa kun feikki vampyyrinmetsästäjä Peter Vincent (David Tennant nahkahousuissa) tulee mukaan kuvioihin elokuva lakkaa ottamasta itseään vakavasti. Loppupuolella lentää verta ja irtovitsejä kiitettävissä määrin. Ei tämä uusi Fright Night mikään vampyyrielokuvien klassikko ole, mutta tarjoaa kuitenkin viihdettä, jännitystä ja hupia koko rahan edestä. Lopputekstien päällä soiva letkeä versio Jay-Z:n 99 Problemsista ansaitsee myös tulla mainituksi.

Ruusujen aika -elokuvan tulevaisuusvisiot

Ruusujen aika on Risto Jarvan vuonna 1969 ohjaama tieteiselokuva, joka sijoittuu kaukaiseen tulevaisuuteen, peräti vuoteen 2012. Koska elämme nyt vuotta 2012, on hyvä hetki verrata elokuvan visiota tulevaisuudesta todellisuuteen, jossa elämme. Tässä lista elokuvasta poimittuja ennustuksia elämästä vuonna 2012 ja lyhyet analyysit siitä, menikö ennustus oikein vai ei.

Ihmiset käyttävät pieniä, mukana kuljetettavia viestintävälineitä. Vaikka elokuvassa laite muistuttaakin enemmän radiopuhelinta kuin nykyaikaista kännykkää, niin tämä pitää paikkansa.

Helsingissä on metro. Vuonna 1969 metroa ei vielä ollut, mutta sitä oli suunniteltu Helsinkiin jo 1950-luvulta lähtien, joten tämä ennustus ei kovin suurta mielikuvitusta vaatinut. Metro-osuuksissa käytetään ilmeisesti kuvamateriaalia Tukholman metrosta.

Ruokaa voi tilata kotiin päätelaitteella, jossa näkyy ruoan kuva, kalorimäärä ja hinta. Tämä on todellisuutta, esimerkkinä vaikka Pizza Online. Ruokien kalorimääriä ei vielä näytetä, mutta kai nekin tulevat pian pakollisiksi terveyshysterian yltyessä.

Ihmiset käyttävät kuvapuhelimia. Elokuvan kannettavissa viestintävälineissä ei näy kuvaa, mutta ihmisillä on kotona kuvapuhelin, jonka käyttötapa tuo mieleen Skypen. Eli tämäkin ennuste on toteutunut.

Autoissa on laite, joka opastaa kuljettajaa. Tällainen laite on kylläkin vain yhdessä kohtauksessa. Todellisuutta, lähes jokaisessa autossa on nykyisin GPS-navigaattori.

Yhdysvallat harjoittaa eristäytymispolitiikkaa. Tämä ennuste meni pieleen, Yhdysvallat sekaantuu yhä enemmän ja enemmän muiden maiden asioihin.

Suomessa on ydinvoimaloita. Elokuvan tekoaikana vuonna 1969 Suomessa vasta harkittiin ydinvoimaloiden rakentamista ja ensimmäinen suomalainen ydinvoimala otettiin käyttöön 1977. Ei mikään kovin mullistava visio, mutta pitää paikkansa.

Nälänhädän vuoksi Eurooppaan on suuntautunut suuria muuttoaaltoja. Pitää tavallaan paikkansa, mutta muuttoaallot johtuvat elintasokuilusta eivätkä nälänhädästä. Merkkinä näistä suurista muuttoaalloista elokuvan yhdessä kohtauksessa on afrikkalaista syntyperää oleva mies, joten ihan Suomeen asti muuttoaallot eivät ilmeisesti yltäneet.

Paavi on hyväksynyt miesvaahto-nimisen tuotteen käytön, kyseessä on ilmeisesti ehkäisyväline. Katolinen kirkko ei ole muuttanut kantaansa ehkäisyyn millään lailla vuoden 1969 jälkeen eli väärin meni.

Tallennusvälineenä käytetään filmiä ja magneettinauhaa, teknologia on yhä analogista. Ei pidä paikkaansa, tiedot tallennetaan nykyisin digitaalisessa muodossa.

Yksittäisestä ihmisestä tallennetun tiedon määrä on kasvanut valtavasti. Tämä pitää paikkansa. Jokaisesta on valtava määrä tietoa erilaisissa tietokannoissa ja rekistereissä.

Televisio ovat litteitä, eikä niissä (ilmeisesti) ole vanhanaikaisia kuvaputkia. Tämä ennustus meni oikein, vaikka elokuvassa oleva litteä televisio onkin noin kaksi kertaa nykyisten taulutelevisioiden paksuinen.

Demokratia on korvattu meritokratialla, jossa asiantuntijat päättävät asioista poliitikkojen sijaan. Ei pidä paikkaansa, demokratia elää edelleen, ainakin jossain muodossa.

Luokkajako on kadonnut eikä kukaan enää lakkoile. Yhteiskuntaluokat ovat yhä olemassa ja lakkojakin järjestetään edelleen. Tämä ennustus meni siis pieleen.

Kuka tahansa voi tuoda mielipiteitään julki joukkotiedotusvälineissä. Elokuvassa Suomessa on kaksi televisiokanavaa: valtion virallinen tiedotuskanava sekä vapaakanava, jossa kuka tahansa kansalainen saa sanoa mielipiteensä mistä tahansa asiasta. Käytännössä kukaan ei juurikaan välitä siitä, mitä vapaakanavalla puhutaan. Tämä on tavallaan toteutunut. Internetissä kuka tahansa saa kertoa mielipiteensä koko maailmalle, mutta kukaan ei välttämättä kuuntele tai välitä.

Ihmiset ovat näennäisesti vapaita, mutta heitä tarkkaillaan kaiken aikaa. Valtion harjoittama kansalaisten tarkkailu on nykyisin niin arkipäiväistä, ettei sen tarpeellisuutta edes ymmärretä kyseenalaistaa. Valitettavasti tämä visio on siis toteutunut.

Ihmiset syövät mielialapillereitä. Totta.

Rikkailla ihmisillä on mahdollisuus syväjäädyttää itsensä. Periaatteessa tämä on nykyisin mahdollista, mutta syväjäädytetyn organismin herättäminen henkiin ei ole nykyteknologialla mahdollista. Eli tämä ennustus meni osittain pieleen.

Joukkuelajeja harrastetaan sekajoukkueissa ja urheilutilojen pesutilat ovat yhteisiä molemmille sukupuolille. Näin pitkälle ei tasa-arvo ole vielä mennyt.

Diskossa kaikki kuuntelevat haluamaansa musiikkia omilla kuulokkeillaan. Tällaisia diskoja on kai joskus järjestetty huumorimielessä, mutta niistä ei ole tullut kovin suosittuja. Väärin meni.

Kaiken kaikkiaan Ruusujen aika onnistui siis visioimaan vuotta 2012 kohtuullisen hyvin. Moni elokuvassa esitetty asia on toteutunut, vaikka ei välttämättä ihan siinä kuin muodossa kuin elokuvassa oletettiin.

Testi

The Whisperer in Darkness

The Whisperer in Darkness on H.P. Lovecraft Historical Societyn toinen Lovecraft-filmatisointi. Ensimmäinen filmatisointi The Call of Cthulhu oli mustavalkoinen mykkäelokuva. The Whisperer in Darkness on myös mustavalkoinen, mutta tällä kertaa mukana on ääni. Ajatuksena on tehdä elokuvat niin kuin ne olisi tehty Lovecraftin elinaikana. The Whisperer in Darknessin kuten Call of Cthulhunkin kohdalla tässä on onnistuttu hyvin. Myönnettäköön, että eräässä kohdassa kyllä vilahti dieselveturi, jollaisia ei 1930-luvulla vielä ollut.

The Whisperer in Darkness on osa tämän vuoden Night Visions -festarin ohjelmaa ja tulee jossain vaiheessa myyntiin DVD:nä ja Blu-Raynä. Elokuvan ohjaaja Sean Branney jäi perjantain esityksen jälkeen vastailemaan yleisön kysymyksiin. Vaikka The Whisperer in Darkness pohjautuu Lovecraftin novelliin, tarinaa piti Branneyn mukaan muokata ja pidentää. Muuten tuloksena olisi ollut 20-minuuttinen elokuva, jossa kaksi miestä lukee vuorotellen toiselta saamiaan kirjeitä. Elokuva jatkuu vielä pitkän tovin kohdasta, johon itse novelli loppuu. Jatko-osuus on onnistunut suhteellisen hyvin, vaikka päähenkilö haahuileekin tolkuttoman kauan siinä vaiheessa kun on jo kiire yrittää estää Mi-gojen aikeet. Loppuun on vielä laitettu yllätyskäänne, joka sopii Lovecraftin synkkään maailmankuvaan.

Elokuvan budjetti oli Branneyn mukaan n. $350000 ja rahamäärään nähden tulos on erinomainen. Erikoistehosteet oli määrä tehdä perinteisenä stop motion -animaationa, mutta se olisi ollut liian kallista. Tehosteet on tehty tietokoneella, mutta ne on tarkoituksella tehty näyttämään vanhahtavilta. Esimerkiksi Mi-gojen liikkuminen ei ole niin sulavaa kuin cgi-tehosteet normaalisti vaan nykivää, jotta saadaan aikaan vaikutelma stop motion -animaatiosta. Stop motion -animaatio olisi ollut myös ongelmallinen kohtauksissa, joissa sataa vettä, koska vesipisaroita ei voi pysäyttää. Mustavalkoisena kuvaaminen sen sijaan helpotti lavastusta, koska värimaailmasta ei tarvinnut välittää. Kammottavan purppurainen seinä näyttää mustavalkoelokuvassa hyvältä ja näyttelijöiden vaatteet olivat sen värisiä mitä sattui löytymään. Valaistus sen sijaan oli tärkeää, koska mustavalkoelokuvassa kontrasti vaikuttaa kuvaan värielokuvaa enemmän.

Branneyn mukaan seuraava projekti on jo suunnitteilla ja vaihtoehtoina ovat mm. The Dunwich Horror sekä The Lurking Fear. The Colour Out of Space olisi Branneyn mielestä liian hidastempoinen elokuvaksi (tosin siitä on jo tehty elokuva) kun taas At the Mountains of Madness olisi liian kallis toteuttaa. Seuraava elokuva on joka tapauksessa mustavalkoinen, kuten aikaisemmatkin.

The Last Lovecraft: Relic of Cthulhu

The Last Lovecraft: Relic of Cthulhu on kauhukomedia vuodelta 2009. Päähenkilö Jeff saa tietää olevansa H.P. Lovecraftin viimeinen jälkeläinen ja hänen tehtäväkseen annetaan suojella mystistä reliikkiä, jonka avulla Cthulhun saa heräämään. Reliikin perässä on myös kulttilaisia ja kalaihmisiä, jotka haluavat reliikin itselleen.

The Last Lovecraft on amerikkalaisittain pienen budjetin (alle miljoonan dollarin) elokuva eivätkä tekijätkään ole kovin kuuluisia, joten en oikein tiennyt mitä odottaa, kun tilasin elokuvan Play.com:ista. The Last Lovecraft paljastui kuitenkin ihan kelvolliseksi kauhukomediaksi. Juoni ei ole kaikkein omaperäisin ja suuri osa huumorista perustuu huutamiseen ja sekoiluun, mutta elokuvalla on kyllä hetkensä. Meno yltyy kiitettävän hauskaksi varsinkin loppupuolella kun päädytään kapteeni Olafin matkailuautoon, jota kalaihmiset piirittävät. Olafilla on ollut epämiellyttävän asteen yhteys kalaihmisten kanssa ja hänen lemmikkinään on lasten uima-altaassa asustava kalamies (sananmukaisesti) nimeltä Gary. Efektitkään eivät ole sieltä huonoimmasta päästä. Jos pitää Star Wreckin ja Död Snön kaltaisesta huumorista ja tietää jotain Cthulhusta, niin The Last Lovecraft tarjoaa viihdyttäviä hetkiä.

URS-tavaraa myynnissä

URS-tavaraa voi nyt tilata kätevästi myös Huuto.net:in kautta. Tarjolla on seuraavia tuotteita:

Varastosaldot ovat tällä hetkellä aika pienet, mutta lisää saattaa olla tulossa myöhemmin.

10 faktaa H.P. Lovecraftista ja hänen tuotannostaan

1. Kun H.P. Lovecraft asui New Yorkissa hänellä oli tapana istuskella taiteilijoiden suosimassa Double-R Coffee House -nimisessä kahvilassa ja hän jopa kirjoitti kahvilalle omistetun runon.

2. Tursailla on 8 lonkeroa ja kalmareilla on 10 lonkeroa, mutta missään ei kerrota montako lonkeroa Cthulhulla on.

3. Dunwichin hirviö -novellin kaupunki on luultavasti nimetty Englannissa sijaitsevan Dunwichin mukaan. Englannin Dunwich oli Itä-Anglian pääkaupunki vuoteen 917 asti. Kaupungin rappioituminen alkoi kun hyökyaalto huuhtoi suuren osan kaupungista mereen vuonna 1286. Mereen meni myös kirkko, jonka kirkonkellojen äänen saattaa paikallisten mukaan yhä kuulla meren pohjasta.

4. H.P. Lovecraft piti kissoista ja hänellä oli kävelyretkillä mukanaan kissanminttua siltä varalta, että vastaan tulisi kissoja. Ei siis ihme, että Ultharin kissat -novellissa kissantappajia odottaa kaamea loppu.

5. H.P. Lovecraftin syntymäkaupungista Providencesta ajaa noin kolmessa tunnissa Stephen Kingin syntymäkaupunkiin Portlandiin. Molemmat kaupungit sijaitsevat Uudessa-Englannissa, joka on myös useiden Lovecraftin ja Kingin kirjoittamien kauhutarinoiden tapahtumapaikka.

6. The Haunted Palace vuodelta 1963 on IMDB:n mukaan ensimmäinen Lovecraft-filmatisointi. Se perustuu Charles Dexter Wardin tapaus -romaaniin ja pääosaa esittää Vincent Price.

7. H.P. Lovecraft käytti samaa Remington-merkkistä kirjoituskonetta koko uransa ajan. Uuden ostamisen sijaan hän vain korjautti aina vanhan kirjoituskoneensa.

8. Cthulhun asuinpaikka R’lyeh sijaitsee Lovecraftin mukaan koordinaateissa 47°9′S 126°43′W eteläisellä Tyynellämerellä.

9. Metallican kappaleen The Call of Ktulu nimessä Cthulhu on kirjoitettu tarkoituksella väärin, koska Cthulhun nimen sanominen tai kirjoittaminen saattaa houkuttaa Cthulhun paikalle.

10. H.P. Lovecraft sai oman hautakiven vasta vuonna 1977, 40 vuotta kuolemansa jälkeen. Hautakivessä lukee nimen sekä syntymä- ja kuolinajan lisäksi ”I AM PROVIDENCE”.

Cosmos pen 2011

Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry:n (Stk) julkaisemasta Kosmoskynä-lehdestä ilmestyi äskettäin englannninkielinen erikoisnumero Cosmos pen, jossa on URS:ia käsittelevä artikkeli Neo-Pulp Speculative Fiction (NPS). Stk:n jäsenet saavat erikoisnumeron automaattisesti, muiden kiinnostuneiden pitää kysellä lehteä Stk:lta.

Pimeyden reunalla ja muita uusrahvaanomaisia kertomuksia julkaistu

Uusin URS-antologia Pimeyden reunalla ja muita uusrahvaanomaisia kertomuksia julkaistiin 15.7. Turussa Finnconin yhteydessä. Kuvassa antologian toimittaja Tuomas Saloranta ja kustantajan edustaja Pasi Karppanen esittelevät uunituoretta teosta julkaisutilaisuudessa ravintola Koulussa.
Julkkarit

Edellinen Vanhemmat artikkelit Next Uudemmat artikkelit