Tiamatin värit julkaistaan 20.7.2012

Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry ja URS (Uusrahvaanomainen spekulatiivinen fiktio) julkistavat avaruusaiheisen novelliantologian Tiamatin värit ja muita tähtienvälisiä tarinoita Tampereen Finnconissa pe 20.7.2012.

Julkistamistilaisuus klo 16:
Tampereen yliopiston Päätalossa, Keskustakampuksen alueella, Kalevantie 4, sali A3

Jatkot & illanvietto klo 20:
Hotelli Tammer/ ravintola Vihtorin kirjasto, Satakunnankatu 13, Tre. pe 20.7. Klo 20:00 alkaen. Ruokailumahdollisuus.
http://www.vihtorinkirjasto.fi/

Tilaisuudet ovat kaikille avoimia. Tervetuloa! Tilaisuuksissa myytävänä antologiaa 12 euron messuhintaan. Kirjaa myös saatavilla STK:n ja URSin myyntipöydillä conin aukioloaikana lauantaina ja sunnuntaina.

Vuoden 2011 paras URS-tarina selvinnyt!

URS-lukijat ovat nyt ilmaisseet mielipiteensä siitä, mikä oli vuoden 2011 paras URS-tarina. Koska äänestys alkujaankin oli varsin leikkimielinen ja Finncon on jo muutenkin ahdettu täyteen URS-ohjelmaa, julkistamme tulokset tässä emmekä järjestä aiheen ympärille erillistä gaalaa, niin hauskaa kuin se olisikin.

Aivan aluksi on todettava, että äänestystä olisi pitänyt suunnitella hieman tarkemmin. Ehdokkaita oli lopulta liian paljon siihen nähden, että äänestysvilkkaus ei odotettavasti ihan valtava ollut, joten tuloksia ei voi pitää erityisen vakavastiotettavina. Mutta eipä elämää muutenkaan kannata ottaa liian vakavasti! Joten hyvät naiset, herrat ja muut (mitkä), vuoden 2011 paras URS-tarina on:

Tuomas Saloranta: Pyörätuolimummo (Valkoinen antologia)

Mummo siis jatkaa voittokulkuaan, ja saavutti sijansa peräti kolmella (3) äänellä.

Mutta ei mummo toki aivan suvereenisti hallinnut! Tiukasti kannoilla olivat kahden (2) äänen voimin seuraavat tarinat (aakkosjärjestyksessä kirjoittajan mukaan):

Seppo Kallio: Miten huijata jumalia syömään tomaattivoileipiä (Uusrahvaanomaisia tarinoita #2)

Jussi Katajala: Leonardon rasia (Valkoinen antologia)

Markus Koskimies: Majakanvartija (Pimeyden reunalla)

Leena Likitalo: Heikommat kutsuisivat (Uusrahvaanomaisia tarinoita #1)

Kalervo Rauta-Kalske: Ritari ja velho / Pilaantuneiden tomaattien kimara (Pimeyden reunalla)

Yhden (1) äänen saivat lisäksi seuraavat tarinat:

Seppo Kallio: Lottovoittajien laakso (Harmaa antologia)

Jussi Katajala: Fineuksen valinta (Musta antologia)

Jussi Katajala: Kymmenen kuvaa kuolemaan (Kultakuoriainen #3)

Jussi Katajala: Pimeyden reunalla (Pimeyden reunalla)

Markus Koskimies: Runkku ja hopee (Musta antologia)

Markus Koskimies: Älyvapaavyöhyke (Uusrahvaanomaisia tarinoita #2)

Mixu Lauronen: Prinsessa Sibyllan korvakorut (Pimeyden reunalla)

Alpo Leppänen: Barbaari Verenhukka (Valkoinen antologia)

Lucilla Lin: Kukitettu nuorukainen (Kultakuoriainen #3)

Lucilla Lin: Tämä kaupunki on vapautettu (Harmaa antologia)

Venla Lintunen: Järviveli (Pimeyden reunalla)

Tuomas Saloranta: Konemies hankkii elämän (Pimeyden reunalla)

Tuomas Saloranta: Teräskukkia (Harmaa antologia)

Tarja Sipiläinen: Arana Suelon kadonneet kylät (Pimeyden reunalla)

Tämän äänestyksen perusteella voidaan myös sanoa, että suosituimmat URS-kirjoittajat ovat Jussi Katajala ja Tuomas Saloranta, molemmat saivat eri teksteilleen yhteensä 5 ääntä. Aivan kannoilla tulevat Markus Koskimies (4 ääntä), Seppo Kallio (3 ääntä), sekä Lucilla Lin ja Kalervo Rauta-Kalske (2 ääntä kumpikin). Suosituin URS-julkaisu taas oli ylivoimaisesti Pimeyden reunalla -antologia kaikkiaan 9 äänellä, ja Valkoinen antologiakin sai 6 ääntä. Painotuotteet siis selkeästi jyräävät sähköiset julkaisut edelleen!

Kiitokset kaikille äänestäjille, ja onnea kaikille äänen saaneille – äänestäjiä oli kuitenkin vain 13 eivätkä kaikki käyttäneet kolmea mahdollista ääntään, joten yksikin maininta on jo juhlan aihe!

(Kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan sitten tosiaan myös viisi tuotepalkintopakettia, ja niille, joita onnetar on suosinut, ilmoitetaan asiasta tässä heinäkuun aikana – kunhan sopiva onnetar ensin jostain löydetään ja saadaan huijattua paikalle…)

Kumman rakas -antologia julkaistu

Osuuskumma-kustannus, jossa on mukana myös monia URS-julkaisuista tuttuja kirjoittajia, on nyt julkaissut ensimmäisen kirjansa. Kumman rakas. Kirja sisältää kaikkiaan neljätoista spekulatiivista tarinaa erilaisesta rakkaudesta. Mukana on niin URS-henkistä materiaalia kuin hieman uuskummempaakin.

Osuuskumma tulee myös näillä näkymin julkaisemaan ainakin valtaosan tulevista URS-julkaisuista, ja paljon muutakin kiinnostavaa on kaavailtu – eli painakaahan nimi mieleenne!

Virallinen tiedote löytyy täältä, ja kirjaa voi tilata täältä.

Sisällys:

  • Tuomas Saloranta: Diplomaattinen selkkaus
  • Kristel Nyberg: Saalistaja
  • Kalle Lintunen: Todellista rakkautta
  • Jeff VanderMeer: Kannettu (suom. Markus Harju)
  • Aleksi Kuutio: Raskas isä
  • Siria Kohonen: Patakuningatar
  • M.G. Soikkeli: Se mikä luonnostaan lankeaa
  • Antti Riimuvuori: Nettideitti
  • Jussi Katajala: Katarsis
  • Christine Thorel: Viimeinkin
  • Tarja Sipiläinen: Pintaa syvemmälle
  • Liliana Lento: Rose & May
  • Maria Carole: Pahanilmanlintu
  • Taru Luojola: Kuuntele Tomppaa

Arvostelun herättämiä ajatuksia

Uusimmassa Portti-lehdessä oli arvostelu tähänastisista painetuista URS-antologioista – varsin positiivisen sävyinen, mutta siinä esitettiin myös ehdotus jatkon kannalta. Pulp-aikakauden kirjailijathan kehittivät omia maailmojaan ja monia kuolemattomia hahmoja, ja samaa toivottiin myös URS-kirjoittajilta.

Ajatus on aivan perusteltu, ovathan tarinasta toiseen seikkailevat hahmot oleellinen osa tätä valitsemaamme tyylilajia. On myös totta, että suuri osa URS-julkaisujen tarinoista on toistaiseksi ollut yksittäisiä, toisiinsa liittymättömiä kertomuksia. Jonkin verran muutamat kirjoittajat silti ovat kehitelleet jatkuvuutta tekstiensä välille, ja näistä voisin nyt kertoa tässä – onhan julkaisuhistoriamme toistaiseksi vielä sen verran lyhyt ja yksittäisten kirjoittajien tarinat sen verran levällään eri julkaisuissa, ettei tätä välttämättä vielä huomaa.

Perusteellisimmin omaa mytologiaa on kehittänyt Lucilla Lin, jonka tarinoista oikeastaan kaikki liittyvät toisiinsa tavalla tai toisella, vaikka aikaskaala onkin varsin laaja ja käsittää hyvin erilaisia maailmoja. Tarinat Pelkuri (Uusrahvaanomaisia tarinoita #1) ja Tämä kaupunki on vapautettu (Harmaa antologia) ovat selkeimmin osa samaa jatkumoa, sijoittuvat samaan dystooppiseen maailmaan ja itse asiassa kertovat samasta tapahtumasarjasta, joskin eri henkilöiden näkökulmasta. Historialliset kauhutarinat Pontianak (Pimeyden reunalla) ja Kukitettu nuorukainen (Kultakuoriainen #3) kuvaavat molemmat huono-onnisen Marot’n suvun vaiheita, vaikka sijoittuvatkin eri aikakausiin, ja selkeä yhteys on myös Kukitetun nuorukaisen ja Sotarosvon (Kultakuoriainen #4) välillä, vaikka jälkimmäistä onkin vaikeampi ajoittaa tunnettuun historiaan.

Muutkin kirjoittajat ovat hiljalleen rakentaneet suurempia kokonaisuuksia. Markus Harjun tarinat Seitsemän sisaren sali (Pimeyden reunalla) ja Jääkäärmeen laulu (Kultakuoriainen #4) sijoittuvat samaan maailmaan, vaikkakin sen eri puolille eivätkä suoraan liity toisiinsa. Molemmat tuntuisivat myös enteilevän jatkoa, vaikka sitä ei toistaiseksi olekaan nähty. Markus Koskimiehen kaikki tähänastiset URS-julkaisuissa nähdyt tarinat sijoittuvat hänen luomaansa Cityplex-maailmaan, ja sarjan tarinoita on julkaistu myös muissa scifi-lehdissä. Alpo Leppänen on julkaissut vasta kaksi tarinaa, Barbaari Verenhukka (Valkoinen antologia) ja Niin metsä vastaa (Huomenna ne tulevat) mutta yhteinen maailma niilläkin on, vaikka yhteys ei ehkä ole kovin ilmeinen. Jussi Katajalan Pimeyden reunalla -antologian nimitarina, samoin kuin samasta kirjasta löytyvä Tarja Sipiläisen Arana Suelon kadonneet kylät, vaikuttavat myös sarjan ensimmäisiltä osilta – kenties näemme niille vielä jatkoa?

Itse olen rakennellut omia maailmoja varsin ahkerasti, joskin niillä on ollut paha tapa hajaantua erilaisiin (muihinkin kuin URS-) julkaisuihin. Konemies hankkii elämän (Pimeyden reunalla) ja Teräskukkia (Harmaa antologia) ovat osa samaa Toimeentuloraja-jatkumoa, ja kolmas tämän lähitulevaisuussarjan tarina tulee näillä näkymin Punaiseen antologiaan. Näillekin tosin yhteistä on lähinnä maailma peruselementteineen. Hieman vaikeammin hahmotettava kokonaisuus ovat Suomeen sijoittuvat kauhutarinat, joista Pyörätuolimummo (Valkoinen antologia) ja Sammakkoprinssi (Huomenna ne tulevat) sekä pseudonyymeillä julkaistut Länsimetro viivästyy (Kultakuoriainen #3) ja Rontit (Suolaa hiuksissa) kyllä periaatteessa liittyvät toisiinsa, mutta vaatii vielä lisää tarinoita, että tämä tulee kunnolla ilmi. Aloitinpa tänä vuonna myös sarjan avaruusseikkailuja, ja vaikka kahden ensimmäisen tarinan – Diplomaattinen selkkaus (Kumman rakas) ja Palkkasoturin arkipäivää (Tiamatin värit) – välillä onkin noin tuhat vuotta, maailma on jälleen sama. Pitkäaikaisin ja kaiketi myös tunnetuin jatkumoni on Lihan lapset, jonka nimitarina ilmestyi Usvassa 1/07. Samaa maailmaa valottaa hieman toiselta kantilta Peniskuiskaajat (Hekuman huipulla), ja selkeämpi, joskin itsenäinen jatko-osa oli Merestä nousi pää (Usva 4b/10). Seuraavassa Kosmoskynä-lehdessä tulee julki sarjan neljäs osa, Torniin saapui muukalainen, joka on vielä selkeämmin jatkoa alkuperäiselle tarinalle – siinä esiintyy jopa yksi ensimmäisestä tarinasta tuttu henkilö. URS-julkaisuissa tämän sarjan tarinoita ei toistaiseksi ole nähty, mutta kaipa sekin on vain ajan kysymys.

On kuitenkin totta, että vaikka yksi jos toinenkin URS-kirjoittaja on kehitellyt omia maailmojaan, selkeät tarinasta toiseen seikkailevat sankari- tai antisankarihahmot puuttuvat. Tämä on puute, joka pitäisi korjata, sillä myös URS kaipaisi omat Conaninsa ja Solomon Kanensa. Lucilla Lin tosin on luonut varsin herkullisen tarinasta toiseen kulkevan pahan hahmon, joskin tämä useimmiten pysyttelee taka-alalla – mutta eipä Lovecraftin tarinoissakaan itse Cthulhu kovin usein ilmaantunut näkyville.

Uskon joka tapauksessa, että ajan kuluessa URS-tarinoihin tulee enemmän jatkuvuutta – ja varmasti myös niitä mieleenpainuvia hahmoja, joiden seikkailuja saa seurata julkaisusta toiseen. Rajoittavin tekijä on oikeastaan se, että niin Kultakuoriaisessa kuin antologioissakin on usein selkeä teema, joka helposti rajaa julkaisuun otettavat tarinat tiettyyn aikakauteen tai lajityyppiin. Lisäksi pyrkimyksenä on ollut, että kirjoittajat hieman vaihtelisivat eikä joka lehdessä tai antologiassa olisi aina samoja nimiä (tässä tosin on onnistuttu vaihtelevasti). Näinpä selkeiden jatkumoiden rakentaminen vaatii melkoisesti aikaa, koska on odotettava sopivaa julkaisua, johon sarjan seuraavan osan lähettäisi. Kenties olisikin perustettava jokin uusi julkaisusarja tähän tarkoitukseen – esimerkiksi Jatkotarinoita-lehti, jossa URS-vakiokirjoittajat voisivat julkaista kehittämiensä sankarien uusia seikkailuja…?

Tuomaristo on valintansa tehnyt!

URS-kilpailun tuomaristo on nyt tehnyt valintansa. Kukin neljästä tuomarista myönsi yhden palkinnon ja yhden kunniamaininnan. Kilpailuissa sijoittuneille ilmoitetaan asiasta sähköpostitse lähipäivinä.

Palkinnonjako pidetään Tampereen Finnconissa perjantaina 20.7.2012. Tarkemmasta aikataulusta ilmoitetaan, kunhan se on meidänkin tiedossamme!

LISÄYS 9.6.: Kilpailussa sijoittuneille on nyt ilmoitettu! Täsmennys siitä, missä ja mihin aikaan palkinnonjako pidetään, seuraa vielä myöhemmin, kunhan Finnconin järjestäjät saavat sen itsekin selvitettyä itselleen ja meille…

Tiamatin värit ja muita tähtienvälisiä tarinoita (ilmestyy 20.7.2012)

Kauan odotettu (tai ainakin pitkään ja hartaasti työstetty) URS-avaruusantologia Tiamatin värit ja muita tähtienvälisiä tarinoita on nyt painoa vaille valmis! Kirja julkistetaan 20.7.2012 Tampereella Finncon-tapahtumassa, lisätietoa ja tarkempia aikatauluja seuraa lähempänä itse tapahtumaa. Tässä kuitenkin kirjan sisällys:

  • Jussi Katajala: Clothanin silmä
  • Petri Laine: Kaikkien aikojen Grand Prix
  • Seppo Kallio: Crematorium
  • Erik Vermeulen: Reikä Saturnuksen renkaissa
  • Tuomas Saloranta: Palkkasoturin arkipäivää
  • Markus Koskimies: Sfinksin nenä
  • Samuli Antila: Kyytiläiset
  • Jaakko Ensio: Mikko Jarmo ja Phoboksen siirtokunnan tapaus
  • Tero Niemi & Anne Salminen: Kirjallinen liite kannevakuuskorvausanomukseen
  • Markus Harju: Tiamatin värit

Alla vielä kirjan kansikuva:

Luvassa kaikkiaan 316 sivua avaruudellista luettavaa, siis varsin tuhti paketti!

Ilmari Rautapää ja Punavuoren susimiehet

Kuten tunnettua on, omien tuotostemme lisäksi kerromme täällä URS-blogissa mielellämme myös muiden teoksista, jotka sopivat URS-henkeen ja saattavat kiinnostaa lukijakuntaamme. Tällä kertaa vuorossa on Tajunta Median Ilmari Rautapää, okkulttinen etsivä -äänikirjasarja, joka alkaa tarinalla Punavuoren susimiehet.

Aloittakaamme itse tarinasta. Niin itse pilottijakso kuin sen perusteella hahmottuva peruskonseptikin tavoittavat onnistuneesti sarjadekkarin tradition. Heti alussa kuvataan prologin omaisesti rikos uhrin näkökulmasta, sen jälkeen esitellään päähenkilö ja keskeiset sivuhenkilöt ja ryhdytään selvityspuuhiin. Päähenkilö on persoonallinen ja hieman omintakeinen etsivä, jolla on shamaanin ja okkultistin taitoja, hänen vastapainonaan toimii maanläheisempi ja kaikista aiemmin vastaan tulleista yliluonnollisuuksista huolimatta lähtökohtaisen skeptinen poliisi, ja areenalle marssitetaan myös veikeä mutta epäluotettava ja aavistuksen verran uhkaavakin informaatiolähde. Keskeisten hahmojen välinen henkilökemia tietysti kehittyy tällaisissa sarjoissa vasta ajan myötä, kun he tulevat yleisölle tutummiksi, mutta jo ensimmäisessä jaksossa henkilögalleria vaikuttaa varsin mainiolta.

Kun otsikko on Punavuoren susimiehet, on tietysti melko selvää, millaisten olentojen kanssa joudutaan tekemisiin. Tyypillisestä ihmissusitarinasta ei lopulta kuitenkaan ole kysymys, vaan susimyyteistä on kaivettu esiin hieman harvemmin nähtyjä puolia. Tutkimusmenetelminä toimivat rituaalit ja muut henkimaailman touhut antavat myös tarinalle omaperäisen silauksen. Aivan tällaiseen yliluonnolliseen dekkariin en muista ainakaan Suomessa törmänneeni. Helsinkiläisenä viehättää myös tietty paikallisväri ja miljöökuvaus – ja piruillaanpa ohessa kevyesti Punavuoren mainostoimistoille, mikä on aina paikallaan.

Tarina siis toimii, mutta entä toteutus? Kieliasua en osaa kuunnellessa arvioida aivan yhtä rutiininomaisesti kuin lukiessa, mutta äkkiseltään teksti on laatutyötä. Korvaani pisti lähinnä omistusliitteiden ajoittainen katoaminen, mutta se taitaa toisaalta olla suunta johon kieli on kehittymässä. Kirjallinen toteutus on selkeästi myös räätälöity ääneen luettavaksi, sillä se tuntui svengaavan kautta linjan eikä liian pitkiä ja vaikeita lauserakenteita tms. sudenkuoppia ollut vastassa. Lukijan ääni on miellyttävä, ja tekstiä on ylipäätään mukava kuunnella, vaikka muutamin paikoin olisin intuitiivisesti odottanut hieman erilaisia painotuksia. Pidän myös hyvänä ideana sitä, että vaikka lukijoita onkin vain yksi, hän muuttaa hieman ääntään eri henkilöiden dialogin kohdalla. Varsinkin informaatiolähteen puhetapaa mallinnetaan varsin eläväisesti.

On tietysti makuasia, nauttiiko tarinat mieluummin lukemalla vai kuuntelemalla. Äänikirjaformaatti saattaakin muodostua hienoiseksi haasteeksi lupaavalle projektille, tekstimuotoinen toteutus vaikkapa e-kirjana olisi saattanut olla yleisön hankkimisen kannalta varmempi ratkaisu. Toisaalta pidän positiivisena sitä, että kaikenlaista kokeillaan – ja saattaahan formaatti vielä hyvinkin vakiintua käyttöön. Joka ala tarvitsee pioneerinsa. Koko tarinan kuuntelemiseen kuluu n. 70 minuuttia, ja kiireiselle ihmiselle saattaa tietysti olla hieman ongelmallista löytää niin pitkä hiljainen hetki syventyä kuuntelemaan äänikirjaa. Itse kuitenkin matkustan paljon kaupungista toiseen, ja huomasin parin tunnin junamatkan kuluvan varsin rattoisasti Rautapään tutkimuksia kuunnellessa. Erityisesti matkustavaisille formaatti siis sopii. Olisin ehkä kaivannut jakoa lyhyempiin pätkiin, vaikkapa jokaista lukua omana ”raitanaan” (nyt pilottijakso on jaettu kahdeksi tiedostoksi noin puolivälistä, mikä ainakin alkeellisemmalla mp3-soittimella aiheuttaa potentiaalisesti hankalaa kelailua mikäli kuuntelemisen joutuu keskeyttämään pitemmäksi aikaa), mutta toisaalta en tiedä, millaisia teknisiä ongelmia tällainen aiheuttaisi.

Joka tapauksessa Ilmari Rautapään ensimmäinen tapaus on huolella ja rakkaudella toteutettu yliluonnollinen ja kauhuhenkinenkin dekkari, ja sitä voi suositella kaikille spekulatiivisen jännityksen ystäville. Itse ainakin olisin sujuvasti kuunnellut näitä lisääkin heti samaan syssyyn. Toivon Rautapäälle ja ylikonstaapeli Pohjavirralle menestystä ja pitkää ikää!

Ilmari Rautapäähän pääsee tutustumaan täällä.

Huomenna ne tulevat -kiertueraportti

Huomenna ne tulevat -kiertue on nyt päättynyt. Kiitokset kaikille teille, jotka osallistuitte!

Mikään valtava menestys kiertue ei ollut, rahallisesti se teki kaikkine matkoineen, majoituksineen ja virkistyskuluineen varmasti satoja euroja tappiota ja sen aikana kirjojakin lopulta taidettiin myydä vain viitisenkymmentä (kaikista paikallisten scifiseurojen tapaamisten myynneistä minulla tosin ei ole tarkkaa tietoa, koska ulkoistin osan niistä). Hauskaa toki pääsääntöisesti oli, ja vaikka yleisöä ei valtavia määriä ollutkaan, laatu korvasi tälläkin kertaa määrän. Uusia ideoita ja yhteistyökuvioita kehiteltiin paljon, ja tietysti käytiin viihdyttäviä keskusteluja ja vietettiin aikaa hyvässä seurassa. Olihan joukossa myös ns. nuorisotalokeikkoja, joiden mielekkyyttä tuli muutamaan otteeseen pohtineeksi, mutta jotain hyödyllistä niistäkin aina tuntui poikivan. (Tai ainakin rattoisa terassihetki Aurajoen rannassa herrojen Nummelin, Sisättö ja Soikkeli kanssa. Turku on kaunis kesäkaupunki!)

Ennen kaikkea kiertue opetti nöyryyttä tosiasioiden edessä. URS on kotimaisten spekulatiivisten kirjoittajien keskuudessa herättänyt varsin paljon positiivista huomiota, ja sellaisen keskellä on helppo ylpistyä. Ruohonjuuritason kiertäminen sen varsinaisen fandomin kenttäväen keskuudessa kuitenkin osoitti, että suosio on lopulta jäänyt hyvin pieneen piiriin. Etenkin paikallisten scifiseurojen tapaamisiin tuppautuessaan, ja jossain määrin myös paikallisia julkistamistilaisuuksia järjestäessään, sai huomata että suurelle osalle harrastajakuntaa URS on edelleen aivan tuntematon asia eikä se heitä edes ihmeemmin kiinnosta. Julkistamistilaisuuksiin saapui lähinnä jo ennestään muista yhteyksistä tuttuja ihmisiä, ja seurojen tapaamisissa taas suhtautuminen oli jos nyt ei suoranaisesti nuivaa niin ainakin varsin välinpitämätöntä.

Toisaalta on ollut hienoa huomata, että fandomin ulkopuolella URS on herättänyt yllättävän paljon kiinnostusta. Huomenna ne tulevat -kirjassa debytoinut Matthew Pallasoja otti missiokseen levittää URSin ilosanomaa Etelä-Suomen goottipiireihin, ja onnistui muutaman klubin kiertämällä myymään viitisenkymmentä kirjaa – siis saman verran kuin koko fandomille suunnatun kiertueen aikana meni kaupaksi! Myös monet muut fandomin ulkopuoliset ovat kirjoja ostaneet ja niistä pitäneet, onpa kuulunut jopa kommentteja tyyliin ”yleensä mä en tykkää mistään scifistä, mutta nää teidän jutut oli hyviä”. Oikealla tiellä siis selvästi olemme, kaikesta huolimatta!

Kiertueen floppaaminen sai jopa aikaan sellaisen ajatuksen, että ehkä kotimainen fandom ei lopulta ole URSille otollisin kohdeyleisö. Lopultahan me julkaisemme varsin vanhanaikaista ja perinteistä spekulatiivista kirjallisuutta, ja sitä on harrastajapiireissä ymmärrettävästi luettu jo vuosikymmenet joten se ei hyvinkään toteutettuna (niin kuin me toivon mukaan sentään olemme tehneet!) jaksa säväyttää vaan kaikenlainen uuskumma ja kokeilullisempi materiaali sytyttää enemmän. Vähemmän perehtyneelle yleisölle URS sen sijaan saattaa upota paremmin, ainakin jos heillä ei ole lähtökohtaista ”scifikammoa”.

Jokaisen URS-kirjoittajan puolesta en tietysti voi puhua, mutta itse aion nyt tehdä periaatepäätöksen ja lopettaa häiriköinnin scifiseurojen tapaamisissa (olutta saatan toki tulla niihin juomaan). Finnconissa tulen edelleen järjestämään URS-ohjelmaa niissä puitteissa kuin järjestävät tahot sen sallivat, mutta muussa suhteessa siirryn noudattamaan samaa periaatetta kuin millä Vartiotorni-lehtiä asematunnelissa markkinoidaan – eli materiaalia on aina mukana, mutta en sitä kenellekään tuputa ellei joku erikseen tule kysymään.

Alkujaankin varsin hömelö ajatukseni tuoda rock’n’roll-meininkiä Suomi-spefiin osoittautui siis epäonnistuneeksi, ja vastaavia kiertueita tuskin tulemme enää näkemään. URS ei kuitenkaan tästä lannistu, vaan uusia julkaisuja on tulossa entiseen malliin! Finnconissa ilmestyvät avaruusteemainen Tiamatin värit ja muita tähtienvälisiä tarinoita – uskallan jo nyt sanoa, että paras URS-kirja tähän mennessä! – sekä spekulatiivista romantiikkaa sisältävän Ursula-lehden ensimmäinen numero ja myös ylimääräinen Kultakuoriainen. Loppuvuodesta on sitten tulossa Punainen antologia ja maailmanloppuantologia sekä kaksi numeroa Kultakuoriaista, dekkarinumero ja URS-kirjoituskilpailun satoa esittelevä erikoisnumero.

Ja ensi vuodeksikin on jo suunnitelmia, kuinkas muutenkaan! Vuoden 2013 teemaksi näyttäisi muodostuvan kauhu eri muodoissaan, joten kaikenlaista hyytävää lukemista on luvassa. Näistä kuitenkin lisää myöhemmin, kunhan edellisetkin julkaisut saadaan pois alta!

Äänikirjoja okkulttisen etsivän seikkailuista

Saimme tiedotteen tällaisesta varsin urs-henkiseltä kuulostavasta projektista, joten julkaisemme sen täälläkin:

Okkulttinen etsivä seikkailee innovatiivisessa formaatissa

Jyrki Pitkän kirjoittama ja Tajunta Median 7.5. julkaisema äänikirjasarja raivaa uusia uria suomalaisen viihteen kentälle.

Äänikirjat ovat koko ajan lisäämässä suosiotaan. Yleensä ne kuitenkin ovat eräänlainen oheistuote, joka julkaistaan jo ennalta suositun kirjan sivuun haalimaan laajempaa asiakaskuntaa. Tajunta Media sen sijaan lähtee liikkeelle uudenlaisella otteella ja tuo materiaalin suoraan äänikirjaksi.

Tajunta Median äänikirjat eivät ole myöskään useamman cd:n tuntikausia kestäviä paketteja, vaan esikuviksi on otettu nopeasti luettavat pulp-lukemistot ja julkaisukanavaksi ladattavat mp3-tiedostot.

”Itse nuorempana olin kova kauhufani ja tykkäsin lukea Yöjuttuja”, kuvailee Jyrki Pitkä hankkeen taustoja. Yöjutut olivat 80- ja 90-luvulla ilmestyneitä kauhuaiheisia lehtiä, eräänlaisia yliluonnollisia Jerry Cottoneita. Lehteä yritettiin elvyttää 2000-luvulla, mutta se ei kantanut yhtä numeroa pidemmälle.

”Pohdin kuinka lehden julkaisun saisi kiinnostavammaksi, ja tuli mieleen äänikirjat. Niitä on helppo ladata mp3-soittimeen ja kuunnella vaikka pyöräillessä tai bussimatkalla”, Jyrki jatkaa.

Sisällöltään okkulttisen etsivän, Ilmari Rautapään seikkailut hakevat vaikutteita kauhuviihteen lisäksi myös uushenkisyyden kentältä ja kansanperinteestä. Rautapää työskentelee alppilalaisen esoteerisen kirjakaupan takahuoneessa tarot-tulkitsijana. Hän on eräänlainen shamanistinen antisankari, jota uhkaavat sekä pimeyden voimat että yhteiskunnallinen vähäosaisuus.

Ensimmäisessä seikkailussa hän kohtaa perinteisestä kauhukuvastosta tuttuja hahmoja, ihmissusia.

”Ihmissudet ovat herkullisia pahiksia, mutta yritin saada niihin hiukan uutta näkökulmaa. Ajatus on, että ihmissudet eivät ole minkään ihmissusiviruksen sairastuttamia, mitä nykyään paljon näkee, vaan henkiolentojen riivaamia ihmisiä. Perinteisesti shamanistisissa uskonnoissa eläinten henget on nähty lähes yksinomaan myönteisinä apuhenkinä tai henkioppaina, mutta entä jos kyseessä onkin yksinäinen susi, verenhimoinen saalistaja ja lähes sosiopaattinen omaneduntavoittelija? Voisiko sellaisesta hengestä olla kuitenkin hyötyä esimerkiksi raa’assa kapitalistisessa yritysmaailmassa, jossa pärjäävät vain kaikkein vahvimmat ja häikäilemättömimmät”, Pitkä pohtii.

Tarinat on suunnattu jännitys- ja kauhuviihdettä kuluttaville nuorille ja aikuisille.

Ensimmäinen osa kaksiosaisesta ”Punavuoren susimiehet”-seikkailusta julkaistaan 7.5., lisätietoja löytyy verkkosivulta http://rautapaa.tajunta.net. Sivulta on myös kuunneltavissa ja vapaaseen jakoon ladattavissa tarinan 10 ensimmäistä minuuttia.

Esiraati on valintansa tehnyt

URS-kirjoituskilpailun esiraati on valinnut kaikkiaan 15 finalistia, jotka lähtevät nyt tuomariston käsiteltäviksi. Finalisteille on ilmoitettu asiasta sähköpostitse.

Onnea kaikille jatkoon päässeille – ja niille, jotka eivät päässeet, parempaa onnea ensi kerralla!

Edellinen Vanhemmat artikkelit Next Uudemmat artikkelit