Rautapää ja perkeleet

Okkultistietsivä Ilmari Rautapään seikkailut jatkuvat! Uusi tarina, Rautapää ja perkeleet, on peräti neliosainen. Tätä kirjoittaessa episodeista on ilmestynyt kaksi ensimmäistä ja kolmatta odotellaan lähiaikoina. On siis hyvä hetki luoda katsaus siihen, miten uusi tarina on lähtenyt käyntiin.

Tällä kertaa Rautapää herää sairaalasta ja saa kuulla joutuneensa katkaisuhoitoon ryypättyään kuukauden putkeen. Myös poliisin haku vaikuttaa olevan päällä, eikä muistinmenetyksestä kärsivällä onnettomalla etsivällä ole aluksi hajuakaan siitä, mitä on tapahtunut ja miksi. Hiljalleen alkaa selvitä, että asiaan liittyvät tavalla tai toisella demarikansanedustaja Ilona Tuohioja sekä epäilyttävän Sinnelag-konsulttifirman yhtälailla epäilyttävä pomo Henrik Mesmersaari, ja häämöttääpä taustalla myös muinainen Egypti ja faaraon kirous. Edellisen tarinan ihmissusimyytin tavoin myös Egypti-ideaan on löydetty odottamaton ja ilmeisimmästä poikkeava näkökulma, jopa varsin häijy sellainen. Vaan eipä Rautapääkään onnekseen jää aivan avuttomaksi – fyysisesti hän tosin on sidottu sairaalaosastolle, mutta fyysinen todellisuus on lopulta okkultistiselle etsivälle vain yksi monen muun joukossa.

Tarinaa viedään eteenpäin vuoron perään Rautapään ja Mesmersaaren kertomana, ja kertojahahmon myötä myös lukijaääni vaihtuu, mikä on hauska ja toimiva idea ja rytmittää kokonaisuutta onnistuneesti. Ensimmäisen tarinan, Punavuoren susimiehet, samoin kuin Kultakuoriaisessa #5 julkaistun Parasiittäjän tapauksen, kirjoitti Jyrki Pitkä, Rautapää ja perkeleet taas on Sami Tissarin käsialaa. Kirjoittajan vaihtuminen ei kuitenkaan ole aiheuttanut epätasaisuutta tai -loogisuutta, vaan niin Rautapään hahmo kuin tarinoiden yleinen henkikin pysyvät hyvin linjassa (markkinointi- ja konsulttiala saa edelleen kyytiä, mikä on oikein), ja tarina juoksee yhtä sujuvasti molemmilla kirjoittajilla. Pikanttina lisänä myös Tajunta Median väkeä esiintyy pienessä cameo-roolissa, ja helsinkiläisille tarjolla on tietysti muutakin paikallisväriä Kallion kulmilta.

Joka tapauksessa tarjolla on jälleen taattua Rautapäätä, ja jäämme mielenkiinnolla odottamaan Perkeleet-tarinan päätöstä sekä okkultistietsivän uusia edesottamuksia!

Rautapään seikkailuihin voi tutustua Tajunta Median sivuilla tai Kultakuoriaisen dekkarinumerossa.

Ilmari Rautapää ja Punavuoren susimiehet

Kuten tunnettua on, omien tuotostemme lisäksi kerromme täällä URS-blogissa mielellämme myös muiden teoksista, jotka sopivat URS-henkeen ja saattavat kiinnostaa lukijakuntaamme. Tällä kertaa vuorossa on Tajunta Median Ilmari Rautapää, okkulttinen etsivä -äänikirjasarja, joka alkaa tarinalla Punavuoren susimiehet.

Aloittakaamme itse tarinasta. Niin itse pilottijakso kuin sen perusteella hahmottuva peruskonseptikin tavoittavat onnistuneesti sarjadekkarin tradition. Heti alussa kuvataan prologin omaisesti rikos uhrin näkökulmasta, sen jälkeen esitellään päähenkilö ja keskeiset sivuhenkilöt ja ryhdytään selvityspuuhiin. Päähenkilö on persoonallinen ja hieman omintakeinen etsivä, jolla on shamaanin ja okkultistin taitoja, hänen vastapainonaan toimii maanläheisempi ja kaikista aiemmin vastaan tulleista yliluonnollisuuksista huolimatta lähtökohtaisen skeptinen poliisi, ja areenalle marssitetaan myös veikeä mutta epäluotettava ja aavistuksen verran uhkaavakin informaatiolähde. Keskeisten hahmojen välinen henkilökemia tietysti kehittyy tällaisissa sarjoissa vasta ajan myötä, kun he tulevat yleisölle tutummiksi, mutta jo ensimmäisessä jaksossa henkilögalleria vaikuttaa varsin mainiolta.

Kun otsikko on Punavuoren susimiehet, on tietysti melko selvää, millaisten olentojen kanssa joudutaan tekemisiin. Tyypillisestä ihmissusitarinasta ei lopulta kuitenkaan ole kysymys, vaan susimyyteistä on kaivettu esiin hieman harvemmin nähtyjä puolia. Tutkimusmenetelminä toimivat rituaalit ja muut henkimaailman touhut antavat myös tarinalle omaperäisen silauksen. Aivan tällaiseen yliluonnolliseen dekkariin en muista ainakaan Suomessa törmänneeni. Helsinkiläisenä viehättää myös tietty paikallisväri ja miljöökuvaus – ja piruillaanpa ohessa kevyesti Punavuoren mainostoimistoille, mikä on aina paikallaan.

Tarina siis toimii, mutta entä toteutus? Kieliasua en osaa kuunnellessa arvioida aivan yhtä rutiininomaisesti kuin lukiessa, mutta äkkiseltään teksti on laatutyötä. Korvaani pisti lähinnä omistusliitteiden ajoittainen katoaminen, mutta se taitaa toisaalta olla suunta johon kieli on kehittymässä. Kirjallinen toteutus on selkeästi myös räätälöity ääneen luettavaksi, sillä se tuntui svengaavan kautta linjan eikä liian pitkiä ja vaikeita lauserakenteita tms. sudenkuoppia ollut vastassa. Lukijan ääni on miellyttävä, ja tekstiä on ylipäätään mukava kuunnella, vaikka muutamin paikoin olisin intuitiivisesti odottanut hieman erilaisia painotuksia. Pidän myös hyvänä ideana sitä, että vaikka lukijoita onkin vain yksi, hän muuttaa hieman ääntään eri henkilöiden dialogin kohdalla. Varsinkin informaatiolähteen puhetapaa mallinnetaan varsin eläväisesti.

On tietysti makuasia, nauttiiko tarinat mieluummin lukemalla vai kuuntelemalla. Äänikirjaformaatti saattaakin muodostua hienoiseksi haasteeksi lupaavalle projektille, tekstimuotoinen toteutus vaikkapa e-kirjana olisi saattanut olla yleisön hankkimisen kannalta varmempi ratkaisu. Toisaalta pidän positiivisena sitä, että kaikenlaista kokeillaan – ja saattaahan formaatti vielä hyvinkin vakiintua käyttöön. Joka ala tarvitsee pioneerinsa. Koko tarinan kuuntelemiseen kuluu n. 70 minuuttia, ja kiireiselle ihmiselle saattaa tietysti olla hieman ongelmallista löytää niin pitkä hiljainen hetki syventyä kuuntelemaan äänikirjaa. Itse kuitenkin matkustan paljon kaupungista toiseen, ja huomasin parin tunnin junamatkan kuluvan varsin rattoisasti Rautapään tutkimuksia kuunnellessa. Erityisesti matkustavaisille formaatti siis sopii. Olisin ehkä kaivannut jakoa lyhyempiin pätkiin, vaikkapa jokaista lukua omana ”raitanaan” (nyt pilottijakso on jaettu kahdeksi tiedostoksi noin puolivälistä, mikä ainakin alkeellisemmalla mp3-soittimella aiheuttaa potentiaalisesti hankalaa kelailua mikäli kuuntelemisen joutuu keskeyttämään pitemmäksi aikaa), mutta toisaalta en tiedä, millaisia teknisiä ongelmia tällainen aiheuttaisi.

Joka tapauksessa Ilmari Rautapään ensimmäinen tapaus on huolella ja rakkaudella toteutettu yliluonnollinen ja kauhuhenkinenkin dekkari, ja sitä voi suositella kaikille spekulatiivisen jännityksen ystäville. Itse ainakin olisin sujuvasti kuunnellut näitä lisääkin heti samaan syssyyn. Toivon Rautapäälle ja ylikonstaapeli Pohjavirralle menestystä ja pitkää ikää!

Ilmari Rautapäähän pääsee tutustumaan täällä.

Äänikirjoja okkulttisen etsivän seikkailuista

Saimme tiedotteen tällaisesta varsin urs-henkiseltä kuulostavasta projektista, joten julkaisemme sen täälläkin:

Okkulttinen etsivä seikkailee innovatiivisessa formaatissa

Jyrki Pitkän kirjoittama ja Tajunta Median 7.5. julkaisema äänikirjasarja raivaa uusia uria suomalaisen viihteen kentälle.

Äänikirjat ovat koko ajan lisäämässä suosiotaan. Yleensä ne kuitenkin ovat eräänlainen oheistuote, joka julkaistaan jo ennalta suositun kirjan sivuun haalimaan laajempaa asiakaskuntaa. Tajunta Media sen sijaan lähtee liikkeelle uudenlaisella otteella ja tuo materiaalin suoraan äänikirjaksi.

Tajunta Median äänikirjat eivät ole myöskään useamman cd:n tuntikausia kestäviä paketteja, vaan esikuviksi on otettu nopeasti luettavat pulp-lukemistot ja julkaisukanavaksi ladattavat mp3-tiedostot.

”Itse nuorempana olin kova kauhufani ja tykkäsin lukea Yöjuttuja”, kuvailee Jyrki Pitkä hankkeen taustoja. Yöjutut olivat 80- ja 90-luvulla ilmestyneitä kauhuaiheisia lehtiä, eräänlaisia yliluonnollisia Jerry Cottoneita. Lehteä yritettiin elvyttää 2000-luvulla, mutta se ei kantanut yhtä numeroa pidemmälle.

”Pohdin kuinka lehden julkaisun saisi kiinnostavammaksi, ja tuli mieleen äänikirjat. Niitä on helppo ladata mp3-soittimeen ja kuunnella vaikka pyöräillessä tai bussimatkalla”, Jyrki jatkaa.

Sisällöltään okkulttisen etsivän, Ilmari Rautapään seikkailut hakevat vaikutteita kauhuviihteen lisäksi myös uushenkisyyden kentältä ja kansanperinteestä. Rautapää työskentelee alppilalaisen esoteerisen kirjakaupan takahuoneessa tarot-tulkitsijana. Hän on eräänlainen shamanistinen antisankari, jota uhkaavat sekä pimeyden voimat että yhteiskunnallinen vähäosaisuus.

Ensimmäisessä seikkailussa hän kohtaa perinteisestä kauhukuvastosta tuttuja hahmoja, ihmissusia.

”Ihmissudet ovat herkullisia pahiksia, mutta yritin saada niihin hiukan uutta näkökulmaa. Ajatus on, että ihmissudet eivät ole minkään ihmissusiviruksen sairastuttamia, mitä nykyään paljon näkee, vaan henkiolentojen riivaamia ihmisiä. Perinteisesti shamanistisissa uskonnoissa eläinten henget on nähty lähes yksinomaan myönteisinä apuhenkinä tai henkioppaina, mutta entä jos kyseessä onkin yksinäinen susi, verenhimoinen saalistaja ja lähes sosiopaattinen omaneduntavoittelija? Voisiko sellaisesta hengestä olla kuitenkin hyötyä esimerkiksi raa’assa kapitalistisessa yritysmaailmassa, jossa pärjäävät vain kaikkein vahvimmat ja häikäilemättömimmät”, Pitkä pohtii.

Tarinat on suunnattu jännitys- ja kauhuviihdettä kuluttaville nuorille ja aikuisille.

Ensimmäinen osa kaksiosaisesta ”Punavuoren susimiehet”-seikkailusta julkaistaan 7.5., lisätietoja löytyy verkkosivulta http://rautapaa.tajunta.net. Sivulta on myös kuunneltavissa ja vapaaseen jakoon ladattavissa tarinan 10 ensimmäistä minuuttia.

Fright Night (2011)

Viime syksynä mainostettiin Fright Nightin uusintaversiota ja Sellon Bio Rexinkin aulaan tuotiin suuri mainosplakaatti. Elokuva ei kuitenkaan koskaan tullut teatterilevitykseen ja mainosplakaatti hävisi vähin äänin. Suoraan DVD:lle päätyminen ei yleensä tiedä hyvää, joten ennakko-odotukset eivät olleet kovin suuret siinä vaiheessa elokuvaa viimein ryhdyttiin katsomaan. Fright Night yllätti ja osoittautui ihan kelvolliseksi kauhukomediaksi.

Fright Night alkaa siitä kun Las Vegasilaiseen lähiöön muuttaa uusi naapuri nimeltä Jerry (Colin Farrell). Jerryn talon ikkunat on pimennetty ja hän vaikuttaa olevan hereillä vain yöaikaan. Ei mitenkään omituista Las Vegasissa, jossa kasinot ovat auki kaiken yötä. Hetken päästä kokonaisia perheitä alkaa kadota. Lähiön asukkaat eivät aluksi kiinnitä asiaan mitään huomiota, koska kukaan ei pysy aloillaan Las Vegasissa. Nörttipiireistä suosittujen joukkoon päässyt Charleykaan (Anton Yelchin) ei liiemmin välitä naapurin touhuista ennen kuin hänen ystävänsä Ed saa Charleyn vakuuttumaan, ettei kaikki ole kohdallaan. Kun Ed katoaa, Charley joutuu taistelemaan vampyyria vastaan yksin.

Fright Night alkaa kauhuelokuvana, mutta luiskahtaa vähitellen komedian puolelle. Viimeistään siinä vaiheessa kun feikki vampyyrinmetsästäjä Peter Vincent (David Tennant nahkahousuissa) tulee mukaan kuvioihin elokuva lakkaa ottamasta itseään vakavasti. Loppupuolella lentää verta ja irtovitsejä kiitettävissä määrin. Ei tämä uusi Fright Night mikään vampyyrielokuvien klassikko ole, mutta tarjoaa kuitenkin viihdettä, jännitystä ja hupia koko rahan edestä. Lopputekstien päällä soiva letkeä versio Jay-Z:n 99 Problemsista ansaitsee myös tulla mainituksi.