Alagenreideoita

Juuri nyt steampunk on Suomessa trendikäs genre, ja suuressa maailmassa tunnetaan myös erilaisia johdannaisia (dieselpunk, atompunk, teslapunk, herra paratkoon jopa kivikautinen stonepunk). Näitä kaikkia yhdistää ajatus siitä, että otetaan jokin historian aikakausi ja oletetaan, että myöhempien aikojen kehitystä niin tieteessä, yhteiskunnassa kuin kulttuurissakaan ei ole koskaan tapahtunut, vaan tulevaisuuden keksinnöt sekä utopia- taikka dystopiayhteiskunnat ovat ”futuristinen” (viittaamatta nyt sananmukaisesti futurismiin, siitäkin on oma -punk) versio mallina käytetystä aikakaudesta.

Jostain syystä nämä genret kuitenkin tuntuvat pysähtyvän 1900-luvun alkupuoliskolle. Ei ainakaan tietääkseni ole esim. hippipunkia, joka käyttäisi mallinaan 60-70 -lukua. Tosin Suomessa on tiettävästi kehitetty Kekkospunk, jossa kylmä sota, suomettumisen aika ja Kekkosen presidenttikausi eivät koskaan loppuneet, mutta se on hieman eri asia.

Itseäni kiinnostaisi erityisesti 80-lukuun pohjaava alagenre (permanenttipunk? olkatoppauspunk? kajalipunk?), jossa tulevaisuusvisiot rakentuisivat 80-luvun teknologian, mentaliteetin ja yleisen estetiikkan pohjalle (se musiikki!). Periaatteessahan tämä kuulostaa kyberpunkilta, mutta käytännössä kyseessä on aivan käänteinen genre – kyberpunk visioi tulevaisuutta 80-luvun näkökulmasta, kun taas myöhemmät -punkit ovat nimenomaan jälkeenpäin kirjoitettua retrohenkistä leikittelyä menneisyydellä.

Mikäli tällainen 80-lukuun pohjaava -punk on jo maailmassa olemassa, korjatkaa ihmeessä. Itse en sellaiseen ole kuitenkaan toistaiseksi törmännyt, joten aiheesta on luultavasti tehtävä antologia.

Toinen veikeä, tosin aika pitkälti vain Suomen rajojen sisällä toimiva idea olisi Suomifilmin kulttuuriperintöön pohjaava rillumarei-spefi (jolle jo Facebookissa annettiinkin nimeksi ”rillumapunk”). Tämän tyyppisiä novelleja on Suomessa silloin tällöin kirjoitettukin – URS-lukijoille saattaa muistua mieleen esim. Huomenna ne tulevat -antologian Sammakkoprinssi, jossa asessori ja pehtoori selvittävät sammakkoja tutkineen maisterin katoamista – mutta suoranaista omaa alagenreä ei kaiketi kukaan ole keksinyt perustaa.

Kaikenlaisia mahdollisuuksiahan myös rillumapunk tarjoaisi. Ilmeisimpänä voi ajatella vaikkapa vanhaan Helsinkiin sijoittuvia yliluonnollisia mysteerejä, joita ratkotaan Komisario Palmun hengessä (toki välillä poiketen Kämpissä pitkällä lounaalla), ja esim. tukkijätkä- tai kulkuriromantiikkaa voisi myös hyödyntää, puhumattakaan sitten sotilasfarsseista.

Tästäkin aiheesta on luultavasti ennemmin tai myöhemmin tehtävä antologia.

Kim Holm: H.P. Lovecraft’s Pickman’s Model

Norjalainen Kim Holm on tehnyt sarjakuva-adaptaation H.P. Lovecraftin novellista Pickmanin malli. Novellissa päähenkilö kertoo ystävälleen Eliotille taiteilija Pickmanin katoamiseen liittyvistä salaperäisistä tapahtumista. Tekijä on valinnut saman lähestymistavan, minkä vuoksi useiden sivujen ajan kuvassa on vain päähenkilö. Alussa on hieman joutokäyntiä, mutta sarjakuva muuttuu dynaamisemmaksi heti, kun itse Pickman ilmestyy kuvaan. Mustavalkoinen piirrosjälki on tyylikästä ja sarjakuva tavoittaa hyvin novellin tunnelman. Tätä voi suositella muillekin kuin vain Lovecraft-faneille.

Sarjakuva on julkaistu Creative Commons -lisenssillä ja sen voi ladata ilmaiseksi. Sarjakuvan voi myös tilata paperiversiona Indy Planetista hintaan $9.99. Toivottavasti paperiversiota myydään niin paljon, että Holm jatkaa Lovecraftin novellien sovittamista sarjakuviksi.

Ruusujen aika -elokuvan tulevaisuusvisiot

Ruusujen aika on Risto Jarvan vuonna 1969 ohjaama tieteiselokuva, joka sijoittuu kaukaiseen tulevaisuuteen, peräti vuoteen 2012. Koska elämme nyt vuotta 2012, on hyvä hetki verrata elokuvan visiota tulevaisuudesta todellisuuteen, jossa elämme. Tässä lista elokuvasta poimittuja ennustuksia elämästä vuonna 2012 ja lyhyet analyysit siitä, menikö ennustus oikein vai ei.

Ihmiset käyttävät pieniä, mukana kuljetettavia viestintävälineitä. Vaikka elokuvassa laite muistuttaakin enemmän radiopuhelinta kuin nykyaikaista kännykkää, niin tämä pitää paikkansa.

Helsingissä on metro. Vuonna 1969 metroa ei vielä ollut, mutta sitä oli suunniteltu Helsinkiin jo 1950-luvulta lähtien, joten tämä ennustus ei kovin suurta mielikuvitusta vaatinut. Metro-osuuksissa käytetään ilmeisesti kuvamateriaalia Tukholman metrosta.

Ruokaa voi tilata kotiin päätelaitteella, jossa näkyy ruoan kuva, kalorimäärä ja hinta. Tämä on todellisuutta, esimerkkinä vaikka Pizza Online. Ruokien kalorimääriä ei vielä näytetä, mutta kai nekin tulevat pian pakollisiksi terveyshysterian yltyessä.

Ihmiset käyttävät kuvapuhelimia. Elokuvan kannettavissa viestintävälineissä ei näy kuvaa, mutta ihmisillä on kotona kuvapuhelin, jonka käyttötapa tuo mieleen Skypen. Eli tämäkin ennuste on toteutunut.

Autoissa on laite, joka opastaa kuljettajaa. Tällainen laite on kylläkin vain yhdessä kohtauksessa. Todellisuutta, lähes jokaisessa autossa on nykyisin GPS-navigaattori.

Yhdysvallat harjoittaa eristäytymispolitiikkaa. Tämä ennuste meni pieleen, Yhdysvallat sekaantuu yhä enemmän ja enemmän muiden maiden asioihin.

Suomessa on ydinvoimaloita. Elokuvan tekoaikana vuonna 1969 Suomessa vasta harkittiin ydinvoimaloiden rakentamista ja ensimmäinen suomalainen ydinvoimala otettiin käyttöön 1977. Ei mikään kovin mullistava visio, mutta pitää paikkansa.

Nälänhädän vuoksi Eurooppaan on suuntautunut suuria muuttoaaltoja. Pitää tavallaan paikkansa, mutta muuttoaallot johtuvat elintasokuilusta eivätkä nälänhädästä. Merkkinä näistä suurista muuttoaalloista elokuvan yhdessä kohtauksessa on afrikkalaista syntyperää oleva mies, joten ihan Suomeen asti muuttoaallot eivät ilmeisesti yltäneet.

Paavi on hyväksynyt miesvaahto-nimisen tuotteen käytön, kyseessä on ilmeisesti ehkäisyväline. Katolinen kirkko ei ole muuttanut kantaansa ehkäisyyn millään lailla vuoden 1969 jälkeen eli väärin meni.

Tallennusvälineenä käytetään filmiä ja magneettinauhaa, teknologia on yhä analogista. Ei pidä paikkaansa, tiedot tallennetaan nykyisin digitaalisessa muodossa.

Yksittäisestä ihmisestä tallennetun tiedon määrä on kasvanut valtavasti. Tämä pitää paikkansa. Jokaisesta on valtava määrä tietoa erilaisissa tietokannoissa ja rekistereissä.

Televisio ovat litteitä, eikä niissä (ilmeisesti) ole vanhanaikaisia kuvaputkia. Tämä ennustus meni oikein, vaikka elokuvassa oleva litteä televisio onkin noin kaksi kertaa nykyisten taulutelevisioiden paksuinen.

Demokratia on korvattu meritokratialla, jossa asiantuntijat päättävät asioista poliitikkojen sijaan. Ei pidä paikkaansa, demokratia elää edelleen, ainakin jossain muodossa.

Luokkajako on kadonnut eikä kukaan enää lakkoile. Yhteiskuntaluokat ovat yhä olemassa ja lakkojakin järjestetään edelleen. Tämä ennustus meni siis pieleen.

Kuka tahansa voi tuoda mielipiteitään julki joukkotiedotusvälineissä. Elokuvassa Suomessa on kaksi televisiokanavaa: valtion virallinen tiedotuskanava sekä vapaakanava, jossa kuka tahansa kansalainen saa sanoa mielipiteensä mistä tahansa asiasta. Käytännössä kukaan ei juurikaan välitä siitä, mitä vapaakanavalla puhutaan. Tämä on tavallaan toteutunut. Internetissä kuka tahansa saa kertoa mielipiteensä koko maailmalle, mutta kukaan ei välttämättä kuuntele tai välitä.

Ihmiset ovat näennäisesti vapaita, mutta heitä tarkkaillaan kaiken aikaa. Valtion harjoittama kansalaisten tarkkailu on nykyisin niin arkipäiväistä, ettei sen tarpeellisuutta edes ymmärretä kyseenalaistaa. Valitettavasti tämä visio on siis toteutunut.

Ihmiset syövät mielialapillereitä. Totta.

Rikkailla ihmisillä on mahdollisuus syväjäädyttää itsensä. Periaatteessa tämä on nykyisin mahdollista, mutta syväjäädytetyn organismin herättäminen henkiin ei ole nykyteknologialla mahdollista. Eli tämä ennustus meni osittain pieleen.

Joukkuelajeja harrastetaan sekajoukkueissa ja urheilutilojen pesutilat ovat yhteisiä molemmille sukupuolille. Näin pitkälle ei tasa-arvo ole vielä mennyt.

Diskossa kaikki kuuntelevat haluamaansa musiikkia omilla kuulokkeillaan. Tällaisia diskoja on kai joskus järjestetty huumorimielessä, mutta niistä ei ole tullut kovin suosittuja. Väärin meni.

Kaiken kaikkiaan Ruusujen aika onnistui siis visioimaan vuotta 2012 kohtuullisen hyvin. Moni elokuvassa esitetty asia on toteutunut, vaikka ei välttämättä ihan siinä kuin muodossa kuin elokuvassa oletettiin.

Muutos suunnitelmiin

Tarkoitukseni oli kirjoittaa tähän blogiin pitkä teksti aiheesta ”miksi uudempi Star Wars -trilogia (joka nyt ilmeisesti on tulossa teattereihin 3d-versioina) ei toimi”. Liekö George Lucas ostanut WordPressin, sillä kyseinen teksti katosi jäljettömiin. No, säästyittepä siltä valitukselta.

Testi

The Whisperer in Darkness

The Whisperer in Darkness on H.P. Lovecraft Historical Societyn toinen Lovecraft-filmatisointi. Ensimmäinen filmatisointi The Call of Cthulhu oli mustavalkoinen mykkäelokuva. The Whisperer in Darkness on myös mustavalkoinen, mutta tällä kertaa mukana on ääni. Ajatuksena on tehdä elokuvat niin kuin ne olisi tehty Lovecraftin elinaikana. The Whisperer in Darknessin kuten Call of Cthulhunkin kohdalla tässä on onnistuttu hyvin. Myönnettäköön, että eräässä kohdassa kyllä vilahti dieselveturi, jollaisia ei 1930-luvulla vielä ollut.

The Whisperer in Darkness on osa tämän vuoden Night Visions -festarin ohjelmaa ja tulee jossain vaiheessa myyntiin DVD:nä ja Blu-Raynä. Elokuvan ohjaaja Sean Branney jäi perjantain esityksen jälkeen vastailemaan yleisön kysymyksiin. Vaikka The Whisperer in Darkness pohjautuu Lovecraftin novelliin, tarinaa piti Branneyn mukaan muokata ja pidentää. Muuten tuloksena olisi ollut 20-minuuttinen elokuva, jossa kaksi miestä lukee vuorotellen toiselta saamiaan kirjeitä. Elokuva jatkuu vielä pitkän tovin kohdasta, johon itse novelli loppuu. Jatko-osuus on onnistunut suhteellisen hyvin, vaikka päähenkilö haahuileekin tolkuttoman kauan siinä vaiheessa kun on jo kiire yrittää estää Mi-gojen aikeet. Loppuun on vielä laitettu yllätyskäänne, joka sopii Lovecraftin synkkään maailmankuvaan.

Elokuvan budjetti oli Branneyn mukaan n. $350000 ja rahamäärään nähden tulos on erinomainen. Erikoistehosteet oli määrä tehdä perinteisenä stop motion -animaationa, mutta se olisi ollut liian kallista. Tehosteet on tehty tietokoneella, mutta ne on tarkoituksella tehty näyttämään vanhahtavilta. Esimerkiksi Mi-gojen liikkuminen ei ole niin sulavaa kuin cgi-tehosteet normaalisti vaan nykivää, jotta saadaan aikaan vaikutelma stop motion -animaatiosta. Stop motion -animaatio olisi ollut myös ongelmallinen kohtauksissa, joissa sataa vettä, koska vesipisaroita ei voi pysäyttää. Mustavalkoisena kuvaaminen sen sijaan helpotti lavastusta, koska värimaailmasta ei tarvinnut välittää. Kammottavan purppurainen seinä näyttää mustavalkoelokuvassa hyvältä ja näyttelijöiden vaatteet olivat sen värisiä mitä sattui löytymään. Valaistus sen sijaan oli tärkeää, koska mustavalkoelokuvassa kontrasti vaikuttaa kuvaan värielokuvaa enemmän.

Branneyn mukaan seuraava projekti on jo suunnitteilla ja vaihtoehtoina ovat mm. The Dunwich Horror sekä The Lurking Fear. The Colour Out of Space olisi Branneyn mielestä liian hidastempoinen elokuvaksi (tosin siitä on jo tehty elokuva) kun taas At the Mountains of Madness olisi liian kallis toteuttaa. Seuraava elokuva on joka tapauksessa mustavalkoinen, kuten aikaisemmatkin.

The Last Lovecraft: Relic of Cthulhu

The Last Lovecraft: Relic of Cthulhu on kauhukomedia vuodelta 2009. Päähenkilö Jeff saa tietää olevansa H.P. Lovecraftin viimeinen jälkeläinen ja hänen tehtäväkseen annetaan suojella mystistä reliikkiä, jonka avulla Cthulhun saa heräämään. Reliikin perässä on myös kulttilaisia ja kalaihmisiä, jotka haluavat reliikin itselleen.

The Last Lovecraft on amerikkalaisittain pienen budjetin (alle miljoonan dollarin) elokuva eivätkä tekijätkään ole kovin kuuluisia, joten en oikein tiennyt mitä odottaa, kun tilasin elokuvan Play.com:ista. The Last Lovecraft paljastui kuitenkin ihan kelvolliseksi kauhukomediaksi. Juoni ei ole kaikkein omaperäisin ja suuri osa huumorista perustuu huutamiseen ja sekoiluun, mutta elokuvalla on kyllä hetkensä. Meno yltyy kiitettävän hauskaksi varsinkin loppupuolella kun päädytään kapteeni Olafin matkailuautoon, jota kalaihmiset piirittävät. Olafilla on ollut epämiellyttävän asteen yhteys kalaihmisten kanssa ja hänen lemmikkinään on lasten uima-altaassa asustava kalamies (sananmukaisesti) nimeltä Gary. Efektitkään eivät ole sieltä huonoimmasta päästä. Jos pitää Star Wreckin ja Död Snön kaltaisesta huumorista ja tietää jotain Cthulhusta, niin The Last Lovecraft tarjoaa viihdyttäviä hetkiä.

Edellinen Vanhemmat artikkelit Next Uudemmat artikkelit