Cosmos pen 2011

Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry:n (Stk) julkaisemasta Kosmoskynä-lehdestä ilmestyi äskettäin englannninkielinen erikoisnumero Cosmos pen, jossa on URS:ia käsittelevä artikkeli Neo-Pulp Speculative Fiction (NPS). Stk:n jäsenet saavat erikoisnumeron automaattisesti, muiden kiinnostuneiden pitää kysellä lehteä Stk:lta.

URS-raportti Finnconista

Turun Finncon-Animecon 2011 sujui uusrahvaanomaisen spefin kannalta varsin mainiosti, vaikka pieniä kömmähdyksiäkin luonnollisesti sattui. Mutta kömmähdyksistä oppii, ja seuraavassa conissa tietää ainakin, mitkä asiat voi hoitaa toisella tavalla.

Finncon alkoi allekirjoittaneen osalta jo perjantaina yhdeltätoista, kun Turun Sanomien Katariina Norontaus haastatteli minua ja Tutka ry:n Pasi Karppasta conissa ilmestyneen Pimeyden reunalla -antologian tiimoilta. Haastattelu sujui hyvin, joskin siihen liittyi eräänlainen ironinen loppunäytös. Karppanen nimittäin antoi haastattelussa toimittajalle paperimuotoisen tiedotteen, jotta ihmisten ja seurojen nimet varmasti tulisivat lehteen oikein, koska etenkin pitkillä seurojen nimillä on taipumusta päätyä mediaan hieman virheellisessä muodossa. No, kuinka ollakaan, iltabileissä tapasin toimittajan ja esittelin hänet antologian kirjoittajille – tietysti väärällä nimellä… Ensimmäinen ”mental note” onkin tehdä lunttilappu eri yhteistyötahojen nimistä.

Varsinaista URS-ohjelmaa perjantaina ei vielä ollut, joskin kävin puhumassa kirjoittamisesta kirjailija Saara Henrikssonin kanssa, missä yhteydessä myös käytin tilaisuutta hyväkseni ja promotoin URSia kuulijoille. Ja palkittiinhan minut sekä toinen URS-kirjoittaja Samuli Antila Nova-kilpailussa sijoilla 7. ja 8. Lisää palkintoja URS-väelle oli toki luvassa vielä myöhemmin.

Perjantai-iltana pidettiin pienimuotoinen antologian julkistamistilaisuus ravintola Koulussa. Kirja herätti varsin paljon kiinnostusta, mutta käytännön syistä (kapakkaympäristö) emme tuoneet paikalle myytäviä kirjoja, mikä oli hienoinen virhe – koska niitä kyllä paljon kyseltiin, ja myyntiä olisi varmasti ollut. Seuraava mental note siis onkin, että julkistamistilaisuus on syytä pitää conin aikana ja conialueella. Tällöin myös kaikki kirjoittajat todennäköisesti ovat paikalla ja voivat signeerata myydyt teokset saman tien, eikä ostajien tarvitse metsästää heitä ympäri conialuetta (vaikka nimikirjoituksenmetsästys toisaalta varmasti toi oman jännityksensä). Puhumassa olimme tälläkin kertaa minä ja Karppanen, juttelimme mukavia yleisölle ja lopuksi kättelimme kuin Kekkonen ja Breznev – jääköön lukijan mielikuvituksen varaan, kumpi oli kumpi.

Lauantaina oli sitten vuorossa päivystämistä Suomen Tieteiskirjoittajien ja Tutka ry:n myyntipöydissä sekä lisää palkinnonjakoja. URS-kirjoittajat Jussi Katajala ja Markus Harju sijoittuivat Tähtivaeltajan novellikilpailuissa sijoille 2. ja 5., ja Atorox-palkinnonjaossa minä ja Katajala otimme sijat 7. ja 4. Oma kilpailumenestykseni jäi kokemuspohjaani nähden varsin vaisuksi, mutta Katajalan voittokulku jatkui vielä seuraavanakin päivänä. URS-tuotteita meni myös kaupaksi kiitettävän hyvin, etenkin uusi antologia kiinnosti ihmisiä ja ”Aina ei voi tiivistää”-pinssit taidettiin myydä loppuun jo lauantaina. Paitoja, kangaskasseja ja Valkoisia antologioita ostettiin myös, joskin paitojen suhteen tuli tehtyä hienoinen virhearvio – URS ei taida olla vielä niin suuri ilmiö, että kovin monet tahtoisivat pukea ylleen paidan kaltaisen vahvan statementin, joten 50 paidan erä oli hieman liian suuri. No, onneksi ne säilyvät ensi vuoteen.

Sunnuntaina Jussi Katajala kävi pokkaamassa Ajan polut -kilpailusta kaksi kolmesta jaetusta ykkössijasta – ja olisi luultavasti vienyt enemmänkin, jos olisi lähettänyt enemmän kuin kaksi novellia. Myös sunnuntain URS-paneeli, johon osallistuimme minä, Mixu Lauronen, Tarja Sipiläinen, Samuli Antila ja Lucilla Lin, oli menestys – vedimme salin täyteen väkeä ja yleisö oli kiitettävän aktiivista ja kiinnostunutta. Esiintyjille sen sijaan sattui pieniä kömmähdyksiä, emme esimerkiksi muistaneet mainostaa kotisivuamme, kertoa mistä kirjoja saa conissa ostaa tai puhua tulevista projekteista, joita toki on jo vireillä. Lisää mental noteja siis. Yllätyksenä tuli sekin, että yleisö tahtoi kuulla URS-lukunäytteitä, mutta tämän osion Tarja Sipiläinen hoiti onnistuneesti improvisaatiopohjalta. Lukunäytteet otettiin hieman arpomalla Mixu Laurosen Prinsessa Sibyllan korvakoruista sekä allekirjoittaneen Pyörätuolimummosta, ja erityisesti mieltäni lämmitti se, että myöhemmin myyntipöydän luona minulta tultiin kysymään sitä kirjaa, jossa on se juttu siitä mummosta.

Kaiken kaikkiaan URS vaikuttaisi olevan vahvassa nosteessa. Uutta antologiaa myytiin lopulta 52 kappaletta 200 kappaleen painoksesta, mikä lienee tämän mittakaavan projektissa melkoisen hyvä saavutus, vanhoja antologioitakin meni kaupaksi 21 ja paitoja ja muuta oheistuotetta jonkin verran. Oli myös hienoa huomata, että tämä projektimme tuntui aidosti kiinnostavan ihmisiä – niin vanhoja fandom-aktiiveja kuin myös uudempia ja meille entisestään tuntemattomia. Saimme paljon kysymyksiä, kommentteja ja parannusehdotuksia, ja ainakin yksi uusi kirjoittajakin taisi ilmestyä riveihimme. Yleisesti ottaen oli myös hienoa huomata, että URSia pidettiin hyvänä juttuna ja sille tuntui olevan jopa tilausta. Sellainen antaa aina voimia jatkaa.

Hyvin sujunut Finncon ei tietenkään ole mikään syy pysähtyä lepäilemään laakereilleen, ja uusia metkuja onkin jo suunnitteilla niin pitkin vuotta kuin seuraavaa coniakin ajatellen. Jatkoa seuraa Tampereen Finnconissa 2012, siellä URS porskuttaa varmasti vielä entistä ehompana!

Minun uusrahvaanomaisuuteni

Kuulin ensimmäistä kertaa uusrahvaanomaisesta spekulatiivisesta fiktiosta syksyllä 2010. Ensimmäisenä huomio kiinnittyi nimihirviöön. En liene ainoa, jolla oli vaikeuksia mieltää, onko kyseessä vakava yritys vai postmoderni vitsi. Mutta itse teesit pystyin allekirjoittamaan siltä istumalta: kirjoitetaan tarinoita, nimenomaan tarinoita. Ihastuin myös siihen ”dogmaan”, että ei ole olemassa erikseen uusrahvaanomaisia kirjoittajia: kenenkään ei tarvitse allekirjoittaa teesejä tai julistautua uusrahvaanomaiseksi kirjoittajaksi, vaan jokainen kirjoittaja kirjoittaa sitä, mitä haluaa, ja toisinaan tuotos putoaa URS-lokeroon.

Huomasimme nopeasti, että tarkkojen määrittelyjen tekeminen oli mahdotonta. Erilaiset tarinat tarvitsevat erilaisia toteutuskeinoja, ja silti ne voivat olla selkeitä ja viihdyttäviä tarinoita. Erilaiset lukijat pitävät erilaisia tarinoita selkeinä ja viihdyttävinä. Erilaiset kirjoittajat pitävät erilaisia tarinoita selkeinä ja viihdyttävinä.

Siksi minä en voi määritellä, mitä uusrahvaanomaisuus on, voin vain kertoa, mitä se on minulle. Pähkinänkuoressa, minulle uusrahvaanomaisuus tarkoittaa uutta, kertovaa genrekirjallisuutta. Minulle paluu juurille ei tarkoita retroilua. Lovecraftin, Burroughsin, Prachettin ja Kingin jalanjäljillä asteleminen ei tarkoita minulle sitä, että kirjoitetaan toiseen kertaan esikuvien kirjoittamat tarinat, vaan sitä, että kirjoitetaan samassa hengessä uusia tarinoita tähän aikaan.

Uusrahvaanomaisuus tarkoittaa minulle sitä, että kielellä ei ole itseisarvoa, vaan välinearvoa. Uusrahvaanomaisessa tarinassa kieli on pinta, jonka tehtävä on välittää lukijalle ydinasia, tarina; se kertoo tapahtumista ja kuvaa hahmoja. Uusrahvaanomaiset tarinat eivät pyri kaunokirjallisen kerronnan uudistamiseen, mutta ne voivat vapaasti lainata muualla (ajassa ja paikassa) toimivaksi havaittuja tapoja kertoa asioita.

Uusrahvaanomaisten tarinoiden ei ole tarkoitus rikkoa genrerajoja, vaan tuottaa genreen uutta kirjallisuutta. Tämä on helppo käsittää väärin – eikö uusrahvaanomaisessa tarinassa saakaan sekoittaa kauhua ja scifiä? Totta kai saa. Iso osa genrekirjallisuudesta on sekoituksia – scifi-kauhua, scifi-dekkari, scifi-trilleri – koska tarinan eri aineksia voidaan sijoitella eri lokeroihin, mutta siitä huolimatta tarina kokonaisuudessaan voidaan luokitella pääosin johonkin genreen kuuluvaksi. Ehkä vielä tärkeämpi ohjenuora on se, että tarina kirjoitetaan siihen genreen, johon se kuuluu. Tarinaa ei tarvitse höystää laina-aineksilla vain sen takia, että saataisiin aikaan ”jotain uutta”.

”Mutta tällaistahan on kirjoitettu aina” – niin on, nimenomaan! Uusrahvaanomaisuus on konservatiivinen suuntaus, se on ikään kuin tarkoitettu puolustamaan genrekirjallisuuden perustuksia kaikenlaisten uusien virtausten ristiaallokossa. Minä käsitän uusrahvaanomaisuuden genre-ylpeytenä, voi kirjoittaa ihan sitä itseään tarvitsematta kääriä tarinaansa postmodernin kirjallisuuden kuoriin.

Uusrahvaanomaisuus on ikään kuin bluesia tai rockia. Herkullisen tarinan kirjoittaminen perusaineksista vaatii huolellista toteutusta. Lukijaa ei voi hämätä kiiltävällä, mutkikkaalla ja värikkäällä pinnalla, vaan tarinan sisuskalut ovat näkyvillä jo ensimmäisen lukukerran jälkeen.

Sen, oliko tarina hyvä vai huono vai jotain siltä väliltä, päättää lukija.

Uusrahvaanomainen blogi avattu

Uusrahvaanomainen spekulatiivinen fiktio on perinteistä tai modernimpaa genrekirjallisuutta – scifiä, fantasiaa, kauhua, avaruusseikkailuja, miekkaa & magiaa – ennen kaikkea konstailematonta viihdettä, joka ei pyri olemaan valtavirta- tai jopa korkeakirjallisuutta. Sen sijaan se pyrkii viihdyttämään lukijoitaan seikkailuilla ja oudoilla tarinoilla kuvitteellisista maailmoista tai meidän tuntemamme maailman hämäriltä rajapinnoilta.

Nyt sillä on myös oma blogi. Tervetuloa!

Next Uudemmat artikkelit