Atorox 2013 käynnistyy

On jälleen aika äänestää vuoden parhainta scifi- ja fantasianovellia. Valintaprosessi on kaksivaiheinen ja mitä enemmän ensimmäiseen vaiheeseen saadaan ihmisiä mukaan, sen parempi!

Turun Science Fiction Seura on listannut kaikki vuonna 2012 julkaistut genrenovellit. Julkaistuksi lasketaan toimitettu materiaali, ei mikä tahansa blogiin pullautettu tekstimassa. Mukana on tietenkin kaikki URS:n julkaisemat antologiat sekä Kultakuoriaisen numerot. Itseasiassa noin 220 novellin joukkoa on paisuttamassa melkein sata URS:n lipun alla seilaavaa fiktiivistä paattia. Osuuskumma päälle ja vastuullemme lankeaa yli puolet viime vuoden sf-novellistiikasta.

Ensimmäisessä vaiheessa ehdotetaan novelleja varsinaiselle Atorox-listalle, jolle kelpuutetaan lopulta 20-25 eniten ehdokkuuksia saanutta tarinaa. Loput hylätään syrjäiselle asteroidille keräämään avaruuspölyä.. Ehdokkuuksien heittelyyn voivat osallistua kaikki kotiplaneettaan ja tarttumaraajojen lukumäärään katsomatta. Itse asiassa se on erittäin suotavaa.

Perinteisillä paperilehdillä on etunaan historiallinen painoarvo sekä vakiintunut lukijakunta, joka maksaa selvää valuuttaa kyseisen paperin kotiinkannosta. Ei paperilehdilläkään ehkä hypermahtavasti mene, mutta nettijulkaisuilla ja kädestä käteen myytävillä antologioilla on vielä vaikeampaa. Lukijamäärät jäävät pienemmiksi ja se vaikuttaa suoraan ehdokkuuksien määrään. Tavoitteena on kuitenkin saada Atorox-listalle ne vuoden parhaat novellit julkaisutavasta riippumatta.

Tämä on kutsu kaikille URS-lukijoille, ei, kaikille. Osallistukaa ehdokasasetteluun. Ehdottakaa hyviä novelleja listalle, vaikka sitten vain yhtä. Kaikkien panosta kaivataan.

Välillä kuulee väitteen, ettei voi ehdottaa, kun ei ole lukenut kaikkia novelleja. Meemiä lainatakseni, bitch please! Ei kukaan ole. Tai jos on, voin tarjota kaljan. Atorox-listaa ei muodosteta asiantuntijoiden kokonaisvaltaisten näkemysten perusteella. Se rakentuu suuren lukijakunnan pienistä palasista.

Siispä! Miettikää, mitä kaikkea olette viime vuonna lukeneet. Mitkä tarinat olivat hyviä? Jos alla on vain yksi antologia, oliko siellä ainuttakaan kivaa stooria, vai olivatko ehkä kaikki? Roskaahan ei listalle kaivata, eli älkää ehdottako mitään vain sillä perusteella, että se on URS. Toisaalta kriteeriksi ei myöskään pidä asettaa sitä, kuinka todennäköisesti jokin tietty novelli voittaisi. Nyt haetaan vain kelvokkaita tekstejä ehdokkaiksi. Siinä se.

Ehdotusten tulee olla perillä 10.3. joten siihen saakka ehtii lukea lisääkin. Nyt jos koskaan kannattaa kaivaa hyllystä ne vuoden aikana hankitut antologiat ja lukea läpi. Lukekaa myös niitä paperilehtiä, joihin aioitte tutustua joskus myöhemmin. Se aika on nyt. Hakekaa netistä Kultakuoriaisen ja Usvan numeroita pdf-muodossa. Kaksi kuukautta motivoitunutta aikaa kiriä novellirailoa kiinni.

Kun hyvä novelli löytyy, ehdota sitä heti. Novelleja kun voi nimetä tipottain, mitään bosnuspisteitä ei saa siitä, että toimittaa kokonaisen listan juuri ennen deadlinea. Omat ehdookkaat ilmoitetaan Atorox-vastaavalla Nadja Sokuralle osoitteeseen atorox2013@tsfs.fi.

Lukuintoa, URS-toverit! Ja onnea kaikille Atoroxiin.

Maailmanlopun kirjasto

Maailmanlopun kirjasto ja muita tuomiopäivän tarinoita ilmestyi juuri ennen maailmanloppua 20.12.2012. Antologia vie nimensä mukaisesti lukijansa aikojen loppuun. Mukana on aikaisemmista URS-julkaisuista tuttuja kirjoittajia sekä uusia tuttavuuksia ja synkkää aihetta käsitellään useasta eri näkökulmasta. Loppuuko maailma paukahtaen vai kitisten? Kun maailma päättyy, onko se kaiken loppu vai sittenkin uusi alku?

Sisällys:

  • Arren Zherbin: Tanssien loppuun asti
  • Juha Salmi: Kuin joulu
  • Alpo Leppänen: Maailmanlopun kirjasto
  • Heikki Nevala: Katasrooffi eli mistä se apokalypsi sitte alakoo
  • Shimo Suntila: Evakko
  • Aarne Lindén: Laakso
  • Lucilla Lin: Viimeinen ihminen?
  • Venla Lintunen: Humalassa jumala
  • Jussi Katajala: Eivätkä he kokoontuneet vuorelle
  • Anne Leinonen: Vieraan taivaan alle
  • Tarja Sipiläinen: Kolmas kerros

Antologian voi ladata ilmaiseksi URS:n kotisivuilta.

Kirjoituskutsu Ursulaan

Ursula jatkaa ilmestymistään vuonna 2013. Etsimme Ursulaan viihdyttäviä spefitarinoita, joista ei romantiikkaa puutu. Jännitystä tai huumoria ei myöskään tarvitse kavahtaa. Ursulaan saa mielellään kirjoittaa nimimerkillä!

Seuraavan Ursulan tekstien dead line on 1.4.2013. Juhannuksena ilmestyvän numeron teemana on chick lit, joten erityisesti nuorten kaupunkilaisten aikuisten (ihmissuhde)seikkailuja kaivataan. Ursula 1/2013 ilmestyy sähköisessä muodossa.

Ei voittoa, ei palkkioita. Tekstit (enimmäispituus 5000 sanaa) toimitetaan sähköpostin liitteenä toimittajille saara.henriksson@gmail.com ja taru.luojola@osuuskumma.fi.

Onnea kirjoittamiseen!

Edelliset numerot luettavissa osoitteessa http://osuuskumma.fi/julkaisut/ursula/

Dredd

Uusin Judge Dredd -filmatisointi Dredd ei saavu Suomessa lainkaan elokuvateattereihin. Night Visions -festivaalin lisäksi elokuva on nähtävillä Bio Rex Sellossa parissa erikoisnäytöksessä. Yleensä teatterilevityksen puuttuminen merkitsee floppia, mutta Dredd on saanut ulkomailla hyviä arvioita. Koska myös $220 miljoonaa tahkonnut Resident Evil: Retribution kiertää Suomen elokuvateatterit kaukaa, elokuvien teatterilevitys näyttää olevan nykyisin aivan satunnaista.

Jotkut saattavat muistaa Sylvester Stallonen Judge Dredd -version vuodelta 1995. Onnellisia ne, jotka eivät muista. Tällä kertaa Dreddin saappaisiin astuu Karl Urban. Parikseen hän saa Olivia Thirlbyn esittämän tuomarikokelas Andersonin. Anderson on juuri reputtanut tuomaritutkinnon kolmella pisteellä, mutta saa uuden mahdollisuuden. Hän joutuu päivän ajaksi Dreddin pariksi ja Dredd päättää, tuleeko Andersonista tuomari vai ei. Kaksikko lähtee tutkimaan raakaa kolmoismurhaa valtavaan kerrostaloon, jota hallitsee rikollispomo Ma-Ma (Sarah Connorin aikakirjoista tuttu Lena Headey). Ma-Ma ei pidä siitä, että tuomarit sekaantuvat hänen huumebisneksiinsä ja eristää kerrostalon laittamalla sen ydinsotasuojat päälle. Ulos ei pääse, joten Dreddille ja Andersonille ei jää muuta vaihtoehtoa kuin raivata tiensä 200. kerrokseen, jossa Ma-Ma lymyilee.

Karl Urban on lähes täydellinen Judge Dredd, joka näyttää kaikille, kuka on laki eikä vahingossakaan hymyile. Myös Olivia Thirlby tekee oivan roolin hieman pihalla olevana tuomarikokelaana, joka joutuu betoniviidakossa selviämisen pikakurssille. Ma-Ma sen sijaan jää melko geneeriseksi pahikseksi. Suurin ero sarjakuviin on se, että Mega City Ykkönen muistuttaa scifistisen tulevaisuuden sijaan rapistunutta lähitulevaisuuden kyberpunk-maailmaa. Tähän tottuminen vei hetken aikaa, mutta ratkaisu tuo elokuvaan rosoista realismia. Dredd on brutaalin väkivaltainen elokuva ja K-18 -leima on saattanut osaltaan vaikuttaa päätökseen olla tuomatta elokuvaa teatterilevitykseen.

Kaiken kaikkiaan Dredd on onnistunut filmatisointi, joka jyrää Stallonen version unohdukseen. Ainoa miinuspuoli on lähes täydellinen huumorin puute, joka tekee elokuvasta tylyn katselukokemuksen. Karl Urbanin näkisi mieluusti uudelleen Dreddin roolissa, mutta jatko-osasta ei ole ainakaan vielä tietoa.

Rautapää ja perkeleet

Okkultistietsivä Ilmari Rautapään seikkailut jatkuvat! Uusi tarina, Rautapää ja perkeleet, on peräti neliosainen. Tätä kirjoittaessa episodeista on ilmestynyt kaksi ensimmäistä ja kolmatta odotellaan lähiaikoina. On siis hyvä hetki luoda katsaus siihen, miten uusi tarina on lähtenyt käyntiin.

Tällä kertaa Rautapää herää sairaalasta ja saa kuulla joutuneensa katkaisuhoitoon ryypättyään kuukauden putkeen. Myös poliisin haku vaikuttaa olevan päällä, eikä muistinmenetyksestä kärsivällä onnettomalla etsivällä ole aluksi hajuakaan siitä, mitä on tapahtunut ja miksi. Hiljalleen alkaa selvitä, että asiaan liittyvät tavalla tai toisella demarikansanedustaja Ilona Tuohioja sekä epäilyttävän Sinnelag-konsulttifirman yhtälailla epäilyttävä pomo Henrik Mesmersaari, ja häämöttääpä taustalla myös muinainen Egypti ja faaraon kirous. Edellisen tarinan ihmissusimyytin tavoin myös Egypti-ideaan on löydetty odottamaton ja ilmeisimmästä poikkeava näkökulma, jopa varsin häijy sellainen. Vaan eipä Rautapääkään onnekseen jää aivan avuttomaksi – fyysisesti hän tosin on sidottu sairaalaosastolle, mutta fyysinen todellisuus on lopulta okkultistiselle etsivälle vain yksi monen muun joukossa.

Tarinaa viedään eteenpäin vuoron perään Rautapään ja Mesmersaaren kertomana, ja kertojahahmon myötä myös lukijaääni vaihtuu, mikä on hauska ja toimiva idea ja rytmittää kokonaisuutta onnistuneesti. Ensimmäisen tarinan, Punavuoren susimiehet, samoin kuin Kultakuoriaisessa #5 julkaistun Parasiittäjän tapauksen, kirjoitti Jyrki Pitkä, Rautapää ja perkeleet taas on Sami Tissarin käsialaa. Kirjoittajan vaihtuminen ei kuitenkaan ole aiheuttanut epätasaisuutta tai -loogisuutta, vaan niin Rautapään hahmo kuin tarinoiden yleinen henkikin pysyvät hyvin linjassa (markkinointi- ja konsulttiala saa edelleen kyytiä, mikä on oikein), ja tarina juoksee yhtä sujuvasti molemmilla kirjoittajilla. Pikanttina lisänä myös Tajunta Median väkeä esiintyy pienessä cameo-roolissa, ja helsinkiläisille tarjolla on tietysti muutakin paikallisväriä Kallion kulmilta.

Joka tapauksessa tarjolla on jälleen taattua Rautapäätä, ja jäämme mielenkiinnolla odottamaan Perkeleet-tarinan päätöstä sekä okkultistietsivän uusia edesottamuksia!

Rautapään seikkailuihin voi tutustua Tajunta Median sivuilla tai Kultakuoriaisen dekkarinumerossa.

Dekkariteemainen Kultakuoriainen #5 on ilmestynyt

Kultakuoriainen siirtyy tämän numeron myötä uuteen aikaan. Lehteä tähän asti päätoimittanut Tuomas Saloranta siirtyy uusien projektien pariin ja Kultakuoriaista alkavat tehdä vierailevat päätoimittajat. Minä sain kunnian olla ensimmäinen vieraileva päätoimittaja. Ensiksi haluan esittää Tuomakselle kiitokset hänen tekemästään työstä, joka ansiosta Kultakuoriainen on lunastanut paikkansa suomalaisten spefi-lehtien joukossa. Kuten jo aiemmin on kerrottu, kaksi seuraavaa numeroa tulevat sisältämään URS-kirjoituskilpailussa menestyneitä novelleja. Niiden jälkeen ilmestyvien lehtien teemat julkistetaan myöhemmin. Tekstejä kannattaa edelleen tarjota rohkeasti, URS etsii koko ajan uusia kykyjä.

Tämän numeron teema saattaa aluksi vaikuttaa oudolta spekulatiivista fiktiota julkaisevalle lehdelle, mutta spekulatiivisella fiktiolla ja dekkareilla on pitkä yhteinen historia. Edgar Allan Poen novelli Rue Morguen murhat ja Sherlock Holmes -tarina Baskervillen koira liikkuivat jo spefin rajoilla, vaikkei niitä varsinaiseksi spefiksi voikaan laskea. Varhaisin varsinainen spefi-dekkaristi lienee Sheridan Le Fanu, jonka vuonna 1872 julkaistussa novellikokoelmassa In a Glass Darkly seikkailee okkulttinen etsivä tohtori Martin Hesselius.

Dekkarien ja spekulatiivisen fiktion yhdistelmiä on tehty Le Fanun jälkeen ties kuinka paljon. Spefi-dekkareista tunnetuin on tietysti Salaiset kansiot eli X-Files. Selittämättömiä rikoksia tutkiva parivaljakko Fox Mulder ja Dana Scully on varmasti tuttu jokaiselle 1990-luvulla televisiota katsoneelle. Scifidekkareita ovat kirjoittaneet esimerkiksi Isaac Asimov ja Philip K. Dick ja rikoksia ratkovasta velhosta Harry Dresdenistä kertovia kirjoja on julkaistu jo yli kymmenen. Eikä pidä tietenkään unohtaa Ankh-Morporkin kaupunginvartioston komentajaa Sir Samuel Vimesia, joka jahtaa Kiekkomaailman rikollisia. Murhia ja muita rikoksia tapahtuu myös kuvitteellisissa maailmoissa ja jonkun on ne ratkaistava.

Tämän dekkarinumeron aloittaa Hannu Väisäsen novelli ”Anna”, jossa murhamysteeriä yritetään ratkaista valokuvien avulla. Mixu Laurosen ”Löylyn lyömä” esittelee Kontiainen-nimisen sokean shamaanin, joka tutkii rikoksia rauta-ajan Suomessa ja Esko Suorannan novellissa ”Erotiikkaravintolalähtöisen tutkinnan alkeet” liikutaan lähitulevaisuuden Suomessa. URS-kirjoituskilpailussa menestyneen Shimo Suntilan raapale ”Hiukkasetsivä” puolestaan vie lukijan kvanttimaailmaan. Jaakko Ension ”Mikko Jarmo ja salaperäisen Varjon tapaus” heittää ”Phoboksen siirtokunnan tapaus” -novellista tutun etsivän salaperäisen Fabergen munan jäljille.

Kirsi Sinisammaleen ”Nereus” kulkee Asimovin jalanjäljissä ja Jyrki Pitkän novellissa ”Parasiittäjän arvoitus” okkulttinen etsivä Ilmari Rautapää kohtaa murhaajan toisesta maailmasta. Stig-Peter Lundin tarina ”Sodoman lesket” esittelee aikuisviihdekauppias Evert Rutasen, jonka seikkailusta kuullaan varmaan jatkossakin. T. A. Kosken novellissa ”Kuolema matkaa Marsiin” intohimo johtaa rikokseen avaruuslennolla. Lehden päättää Karoliina Kaajärven Lovecraftiaanista mytologiaa hyödyntävä Sherlock Holmes -tarina ”Dartmoorin kauhu”.

Luvassa on siis tuhti ja monipuolinen lukupaketti, josta löytyy mielenkiintoista luettavaa moneen makuun. Lehden voi ladata ilmaiseksi URS.fi-sivustolta.

Tomi Sonster: Luonnos seikkailuksi (ntamo 2012)

(Huomautettakoon heti alkuun, että kirjoittaja ei tiedä eikä ymmärrä runoudesta yhtään mitään. Tämä ei toki estä häntä arvioimasta runoteosta.)

Millaista olisi uusrahvaanomainen spekulatiivinen runous? Urs.fi-sivulla on esitetty ehdotus, että novellien lisäksi Kultakuoriaiseen voisi lähettää myös muuta materiaalia, esimerkiksi sarjakuvia tai runoja, mutta kumpaakaan ei toistaiseksi ole nähty.

Runouden puolelta meitä sentään on lähestytty. Tomi Sonster ystävällisesti lähetti Urs-toimitukselle arvostelukappaleen runoteoksestaan Luonnos seikkailuksi (ntamo 2012), ja olen siihen nyt perehtynyt. Uusrahvaanomaista tämä ei ole, kiehtovaa kylläkin.

Uusrahvaanomainen spekulatiivinen runous olisi luultavasti jotakin sellaista, mitä Robert E. Howard kirjoitti Weird Tales -aikana, siis tiukasti loppusoinnutettuja ja sisällöltään selkeitä pulp-kertomuksia runomitassa. Sonsterin lähestymistapa on toisenlainen. Kirja koostuu muutaman rivin mittaisista (no, on joukossa muutama pitempikin), pääsääntöisesti otsikoimattomista runoista, jotka asiayhteydestään irrotettuna menisivät täydestä yksittäisinä modernin absurdeina runoina. Kokonaisuutena ajatuksen kanssa luettuna runonpätkistä kuitenkin muodostuu selkeästi kokonaisuus, vaikkakaan ei kovin selkeä sellainen. Välillä seuraava runo tuntuu jopa suoraan jatkavan siitä, mihin edellinen jäi, ja tietyt elementit ja teemat toistuvat läpi teoksen – ja kehittyvätkin, ainakin johonkin suuntaan.

Yksiselitteistä tarinaa kokonaisuudesta ei aivan helpolla löydy, mutta ei tarvitse olla edes kovin tarkkaavainen lukija huomatakseen, että tietyt henkilöt, ryhmät ja paikat tulevat vastaan kerta toisensa jälkeen. Ollaan kaupungissa, joka vilisee meedioita ja noitia, raadonsyöjiä ja vampyyreja, vähän väliä palataan hautausmaalle tai luostariin, kohduista ryövättyihin sikiöihin tai varastettuun kiirastuleen, ja ihmisiä surmaavaa demoniakin jahdataan. Taustalla häilyvät tulkitsijoiksi kutsuttu tarkemmin täsmentämätön joukko sekä kaupungin salaperäinen pormestari. Kertoja tai näkökulmahenkilö – mikäli kyseessä on alusta loppuun sama henkilö, tätäkään ei täsmennettä – tuntuu ainakin näennäisesti toimivan pormestarin alaisuudessa ja saavan erilaisia tehtäviä, joiden tarkoitus on suojella kaupunkilaisia erinäisiltä pahoilta asioilta. Hän tosin sekaantuu kaupungin elämään muillakin, ajoittain varsin brutaaleilla tavoilla, ja saa kertaalleen tehtävän jopa itseltään Jeesukselta. Kertojalla on myös kyky muuttaa olentojen olemusta, esim. tehdä raatelijoista peukaloijia. Muutenkin kaupungin todellisuus on varsin epävakaa, ja olennot muuttavat usein muotoaan tai paljastuvat joksikin muuksi.

Mistä sitten on kysymys? Suoraviivaista tarinaa teoksen tuskin on edes tarkoitus kertoa, eikä sellaista edes jää kaipaamaan. Mielikuvien ja kielikuvien tasollahan tässä pelataan, ja se myös toimii. Jo yksittäiset visiot ovat herkullisia, ja kielen ja sisällön näennäistä brutaaliutta pehmentää ajoittainen huumori, joka tosin on varsin mustaa. Taustalla rakentuva kokonaisuus, josta ei aivan saa kiinni, aiheuttaa miellyttäviä oivalluksia – hei, eikös tämä elementti juuri mainittu muutama runo takaperin? Sonsterin tyyli on hyvin omanlaistaan, mutta jos jonkinlaisia vertailukohtia on haettava, ne löytyvät ainakin runouden suhteen sivistymättömälle rockmusiikin puolelta. Mieleen tulee sekoitus varhaista Absoluuttista nollapistettä kaikkein huuruisimmillaan sekä varhaista YUP:ta kaikkein kirvesperseisimmillään. Mielleyhtymä tosin saattaa johtua vain siitä, että molemmat mainitut yhtyeet ovat harrastaneet hieman haasteellisesti tulkittavia teemalevyjä.

Joka tapauksessa on sanottava, että minä pidin Luonnos seikkailuksi -teoksesta. Maailmankuvaansa on hyvä laajentaa, eli jos modernimpi runous ei aivan sydänkohtausta aiheuta, URS suosittelee tutustumaan Tomi Sonsterin teokseen! (Esim. täällä se onnistuu.)

Edellinen Vanhemmat artikkelit Next Uudemmat artikkelit